Uusi blogi löytyy osoitteesta
http://pirttimaenhirmut.wordpress.com/

Lauantaina koukattiin viettitestaustapahtuman kautta Kiljavalle kontaktiharjoituksiin. Viettitapahtuman olisi voinut kyllä jättää väliin – homma näytti olevan pelkkää rahastusta, ja Peipon sosiaalistaminenkin meni miinukselle kun paikalla oli vähän liiankin jännää. Paluumatkalla poikettiin Mustiin ja Mirriin, josta Peippo sai kaksi uutta hienoa turkislelua (joita jo vähän testailtiin ennen maksamistakin). Kaupassakin hirvitti vielä pikkuisen, mutta ei niin paljoa etteikö lelua olisi voinut vetää. 

Kiljavalla treenit sen sijaan menivät kaikilta putkeen; Selma teki ensin kontakteja (jotka ovat kyllä päässeet vähän rapistumaan)  ja kolmen esteen kiemuran jonka viimeinen este oli rengas 90° kulmassa (!). Agiharjoitusten jälkeen Selma pääsi vielä tekemään naapurikentälle tottista isäntänsä kanssa.

Pompulakin pääsi esteille – hassua että Tompan viihdeharrastelu näyttääkin nykyään olevan enimmäkseen agilitya kun ei se siitä ole oikein koskaan liiemmin välittänyt. Kivaa sillä kumminkin oli, ja seitsemän esteen radanpätkä tehtiin ihan hienosti pariin kertaan.

Peippo on höveli ja lainaa kaverillekin lempileluaan:

Peippokin pääsi vuorollaan kentälle tekemään ekaa kertaa vähän kontaktiharjoituksia niin että nostin sen 2o2o -asentoon, ja lisäksi tehtiin vähän kiemuroita siivekkeiden lävitse. Ihmeesti sekin vaan sinne väleihin sujahteli ilman houkuttelua. 

Palkkausta täytyy himppasen kehittää  ja opettaa Peippo targetille.
Ekaksi kerraksi sujui kuitenkin hienosti:

* * *

Sunnuntaina Selman päänmenoksi oli varattuna n. 300 metrin jälki kuudella kepillä ja kolmella kulmalla. Kulmista yksi oli ekaa kertaa terävä, muutoin jälki oli helppo. Janaa jäljelle tällä kertaa vain vajaa 10 metriä,  ja suorasta etenemisestä oli  kanaa palkkana. Suhtkoht suoraan jana sujuikin, mutta jäljestys oli taas aika epätarkkaa ja vain yksi kulma mentiin siististi. Kepeistä jäi poimimatta ykkönen ja kolmonen epätarkkuden vuoksi.

Täytynee kokeilla miten Selman huolimattomuuteen vaikuttaa jos jälkeä vanhentaa ihan kunnolla, nyt se ei ole tainnut tehdä yhtään puoltatoista tuntia vanhempaa jälkeä. 

* * *

Selman jälkihommien jälkeen käytiin  pentujen kanssa junalla Järvenpäässä sosiaalistumassa. Junailu on Peiposta edelleen mukavaa, mutta toiset koirat sitä pelottavat kyllä ihan hirveästi.

Rantapuiston karvanaamat:

Illalla käytiin vielä taajamalenkillä Hyvinkäällä, ja siellä tuli onneksi muutama tilanne jossa rauhalliset pikkukoirat tulivat vastaan kadun toista puolta. Se on Peipolle näköjään raja jossa pelko ei ylly liiaksi – kunhan vastaantulijat eivät vain hauku.

* * *

Iltalenkillä päästiin pentujen kanssa myös taas jäljelle Martin koulun taakse. Peippo näyttäisi olevan kyllä ihan lahjakas tuossa hommassa – tällä kertaa tehtiin jo melkein kolmannes matkasta tyhjiä askelia, eikä Peippo hämääntynyt yhtään! Myös jäljen etsiminen sujui hyvin, tosin kuulemma pitäisi muistaa jo tässä vaiheessa rauhoittaa koira ennen etsimään lähettämistä. No, niin kai pitäisikin. Pituutta jäljellä oli edelleen se parikymmentä metriä, askelväli n.15 senttiä, tyhjät, ja vielä kaarros lopussa. Peipon eteneminen oli sujuvaa ja remmissä tasainen pieni veto. Namit se imuroi kuin Pacman konsanaan.

Pacman osaa imuroida jälkinamien lisäksi myös leluja:

Askel on pitkä ja karva kasvaa kohisten. On sitä harjattukin, vaikka hiukan turrelle näyttääkin:

Tassunpohjissakin karva on kasvanut siihen malliin, että niitäkin piti ensimmäistä kertaa leikata kun Peippo alkoi jo liikkua laminaatilla kuin bambi jäällä. Nätisti se antaa hoitaa itseään edelleen, vaikka välillä onkin vähän vaikeaa pysytellä aloillaan.

Myös hampaistosta on jo iso osa vaihtunut, ja kovasti odotellaan loppujenkin irtoamista – sen verran kiihkeää purukaluston käyttö on viime päivinä ollut. 

Maanantain Peippo paranteli tassuaan eikä tehty mitään, mutta tiistaina koipi näytti olevan jo siinä kunnossa että käytiin taajamalenkillä Hyvinkäällä. Melkein koko matka kuljettiin kävelyteitä ja kummatkin pennut saivat olla vapaana. Pupujakin nähtiin – tai kuka näki ja kuka ei – Peipon huomiokyky ei ihan vielä taida olla parhaimmillaan.   Loppulenkki kuljettiin eri teitä,  ja sen verran hyvin Peippo on leimautunut että malttoi vapaanakin mukisematta lähteä emäntänsä matkaan ja jättää Velmun isäntineen taakse.

Puolivälissä lenkkiä pysähdyttiin jäljestämään. Tällä kertaa Peipon jälki vaikeutui taas kunnon harppauksen kun se sai tehdä ensimmäisen serpentiininsä. Talloessa kurvit tuntuivat aika loiville, mutta ajaessa selvisi että aika tiukkaa mutkaa oli tullut tehtyä. Matkaa reilu 50 askelta, askelväli 10–15 senttiä.

Ekan kerran Peippo sai harjoitella myös "janaa", kun annoin sen itse etsiä jäljen reilun metrin päästä. Hyvin se lähti ajamaan, eteni sopivan reippaasti, ja kerran jäljen kadotettuaan teki hienosti töitä löytääkseen sen uudelleen. Tosi hyvä harjoitus!

Myös kotitottiksessa ollaan edistytty sen verran että nyt Peippis osaa seisahtua pelkällä käskyllä jos peruutan sen edellä. Oman liikkeen jatkumista se ei vielä tietty kestä. Myös noutoleikkiin ollaan saatu vahvistusta, tosin P mieluummin jäisi retuuttamaan noutamaansa patukkaa kuin vaihtaisi sen uuteen. Paikallamakuuharjoitukset etenevät myös ihan kivasti, tosin vielä pitää naksutella aika tiheään tahtiin.

* * *

Keskiviikkona jätettiin Selman kanssa viimeinen Hausjärven treenikerta väliin, ja paikkailtiin ekaa kertaa Nina Mannerin kisaryhmässä. Verkkalenkillä ukkonen jyrisi melkein päällä, mutta yksikään koirista ei reagoinut mitenkään, Peippokaan ei onneksi ollut kuulevinaan.

Harjoituksena oli 19 esteen hankalahko rata,  josta me jätettiin tekemättä kontaktit ja kepit. Rataaantutustuessa ei oikein ollut hajuakaan miten kaikki kiemurat olisi pitänyt ohjata, mutta kun pätkissä tehtiin niin saatiin aikaan onnistumisiakin. Vaikein paikka oli twisti putkelle, mutta sekin taidettiin saada sujumaan radalla jotakuinkin neljännellä yrittämällä. 

Radan loppupuolella piti hypätä muutamaa seuraavalle tunnille tulijaa kohti, ja ohjaajan  kipsiinmeno näkyi heti ohjauksessa. Kun odottajilla ei ollut koiria, Selma ei kuitenkaan reagoinut mitenkään.

Tosi hyvä treeni, ja hyvä kouluttaja! Ja huomatuksi tuli, että ollaan näköjään koko kesä tehty vähän liian helppoja harjoituksia – Selma kyllä menee sinne minne ohjataan, kunhan ohjaaja vaan pysyisi kartalla!

* * *

Torstaina paikkailtiin sitten Tiinan ryhmässä, paitsi että Tiina oli itse sairaana ja saatiin ainokaisen treenikaverin kanssa pähkäillä rataa ihan itse. Harjoitukseensa oli agirodun open class -rata, tosin vähän pienemmillä esteväleillä. Taas jätettiin kontaktit tekemättä, mutta muutoin tehtiin koko rataa kolmessa pätkässä.

Ainoa varsinaisesti päänvaivaa tuottanut kohta oli heti alussa. Selman kanssa se tehtiin vastakäännöksellä, mutta ehkä siihen olisi ollut joku järkevämpikin tapa. Pitää ensi viikonlopun jälkeen etsiä agirotuvideoita netistä. Ekalla kerralla kääntyessä Selma meinasi rähähtää aidan takana aika lähellä odottaneelle toiselle koiralle, karjaisulla onneksi palasi heti ruotuun. Lopuilla hypyillä varmistettiin että homma ei toistu. Iso samanikäinen narttu vastassa taisi olla Selmalle vähän liian kova pala.

Keppejä tehtiin sekä erikseen että radan osana, ja jippii, vihdoin Selma osaa tehdä ne kädellä huiskimatta – vain toiselta puolelta tosin, ja senkin ankaralla käskyttämisellä. Mutta siitä se nyt lähtee! Rengas oli radalla hyppysuoran keskellä, ja muutaman kerran hienosti tehtyään Selma alkoi mennä ketjun alta. Muutaman korjauksen jälkeen sekin sujui taas, kunhan en itse loitonnut sivusuunnassa liian kauas.

Treenituristina oli mukana Peippo, joka otti enimmäkseen katsomossa rauhallisesti, vaikka välillä intoutuikin haukkumaan ja vähän murisemaankin treenikaverillemme (koiralle siis, ei sentään ohjaajalle).

Kesän valoisimman yön tunnelmia kotikulmilla:

Juhannusta vietettiin kaikessa rauhassa kotimaisemissa lenkkeillen, uiskennellen, ja vähän treenaillenkin. Juhannusta tuli vietettyä sen verran, että naapurinsedän kokko nähtiin joella kun lenkkeiltiin ohi, ja Peipon kanssa maisteltiin ensimmäisiä metsämansikoita. Lauantaina Pee kävi juhannusvieraana kahvittelemassa - ennenkuulumattomasti ilman koiria. Peipolle vierailu oli hyväksi; sitä aluksi hiukan epäilytti kun malijengi nosti hirveän rähäkän, mutta kun vieras ei kiinnittänyt siihen mitään kummempaa huomiota vaan se sai omaan tahtiinsa tulla tekemään tuttavuutta, kohta se jo kiemurteli selällään lattialla maharapsutusten pauloissa. 

Kun aikaa oli, ehdittiin koiria taas ulkoiluttaa nelistään, pareittain ja vähän yksitellenkin. Selman ja Pompulan kanssa tehtiin ihana pitkä yöllinen kyläkierros aaton aattona. Yö oli kaunis ja kukat tuoksuivat!  Aaton suoretkellä käytiin koko porukalla, ja samalla pennut kokivat ensimmäisen eväsretkensä.  Pennut pääsivät myös kahtena päivänä yksitellen kaupunkiin, ja toinen reissu tehtiinkin oikein junalla.  Junailussa tai muutoinkaan kaupungissa ei mitään kovin järisyttävää Peipon mielestä ole, mutta vieraat koirat pelottavat yhä edelleen. Alustat sujuvat vieläkin todella hienosti – rautatieaseman läpinäkyvät ritiläportaat oikein imevät Peippoa ohikulkiessa, ja eilen testattiin pieni pätkä jyrkkiä ritiläkierreportaita S-marketin parkkihallin nurkalla. Muutoin portaat ovat tietenkin pieneltä vielä  pannassa. Siellä missä autoja ei kulje ihan lähellä, voi Peippoa huoletta pitää vapaana. Se ei sinkoile edelleenkään minnekään, vaan pysyttelee ihan lähellä.

Maalla elämyksiä saatiin mulleista, joita käytiin katsomassa aattona. Ihmetystä ne herättivät tälläkin kertaa, mutta nyt Peippo rohkeni jo istua katselemassa niitä ihan läheltä. Lampaitakin lähistöltä löytyy, pitänee kävellä joku päivä siihenkin suuntaan. Hämärissä liikkuminen on Peiposta erityisen jännittävää, silloin täytyy olla tarkkana ja puhista postilaatikoille ja muille epäilyttäville asioille. Omasta pihasta kävelylle lähteminen on myös vähän kurjaa ilman omia koirakavereita.

* * * 

Peipposen aamutreenit sujuvat omalla painollaan. Noutoa ollaan harjoiteltu vähän, sekä seuraamista ja paikallamakuuta. Eilen Peippo satutti takajalkaansa, joten nyt pitää jättää vähäksi aikaa vauhdikkaammat jutut ja lenkkeily. Toivottavasti vaiva menee levolla ohi.

Selma pääsi juhannuspäivänä kokeilemaan rahkeitaan jäljelle. Tomi teki meille ~900 metrin aika sykkyräisen jäljen monipuoliseen maastoon, joka oli paikoin aika vaikeaa. Keppejä oli 6, ikää vajaa pari tuntia ja lopussa namipurkki.

Jana oli taas surkeaakin surkeampi ja jouduin ottamaan Selman kaksi kertaa takaisin kun lähti aivan vinoon. Jäljen se löysi tavalliseen tapaan helposti, ja lähti heti oikeaan suuntaan. Varsinkin alkumatkan Selma ajoi todella korkealla nenällä – hiukan ihme juttu kun jälki oli noin vanhakin, eikä juuri tuullut. Alkumatkan jälkeen se tarkensi vähän, ja heinikkoiset kohdat mentiin kaikkein huolellisimmin. Kepeistä jäi löytymättä kakkonen ja vitonen, ja loppupalkan päältä oltaisiin menty sujuvasti yli.

Harjoitus oli kuitenkin oikein hyvä ja saatiin kummatkin varmaan vähän lisää  luottamusta. Yhdessä kulmassa Selma teki puoliympyrän väärään suuntaan, mutta muutoin kulmat ja kaarteet (joita todellakin riitti) menivät hyvin. Seuraavaksi aletaan sitten pähkäillä niitä janoja, niissä sitä puuhaa riittääkin kesälomaksi.

* * *

Lauantaina kaikki koirat pääsivät myös juoksemaan viestiä, Peippo ekaa kertaa ja muut pitkän tauon jälkeen. Selma oli alkuun hiukan kuutamolla siitä että mikäs homma tämä nyt taas olikaan, mutta oivalluksen jälkeen saatiin kuitenkin onnistunut harjoitus aikaiseksi. Tomppaa ei olisi kovin juokseminen huvittanut, tai oikeammin se varmaan taas otti painetta jostakin. Harmi, tämä kun on ollut Tomskusta ennen muinoin ihan huippuhommaa. Velmu  ja Peippo juoksivat ekan pätkänsä jälkeen loput kolme oikein hyvin, matkaa Peipolla taisi olla hurjat 30 metriä.

* * *

Perjantaina paitsi punnittiin, myös mitattiin kaikki koirat:

• Tomppa: 18 kiloa ja 53 senttiä. Vähän on ylikokoa.
• Selma: 27 kiloa ja 62,5 senttiä. Selma on tainnut taas vähän laihtua.
• Mini-mali Velmu: 20 kiloa ja 55 senttiä. 
• Pikkuinen Peippo: 14 kiloa ja 47 senttiä.

Peippo on äiskäänsä kasvusta jonkin verran edellä, ja aika isohan siitä luultavasti tulee.

Peiposta on kehkeytynyt iän myötä melkoinen pureva ja hyppivä riiviö. Ei se lujaa pure, ja monesti se haluaisi ihan vain nypyttää kädestä tai imeskellä hiuksia.  Vaatehuoneen ovea ei voi unohtaa yhtään auki tai muutoin Peipponen kaahaa kohta sukkahousut suussa pitkin kämppää. Vauhti siis lisääntyy iän myötä, samoin ahneus. Ruoka-ajan lähestyessä Peippis tietää jo hyppelehtiä kylppäriin omalle paikalleen, ja vaikka kiire on, se osaa odottaa ihan niin kauan kuin saa vapaa-käskyllä luvan aloittaa. 

Sisäsiisteys koki viime viikolla takapakkia, tiedä sitten miksi. Yöllä Peippo pitää käyttää edelleen pissalla jos haluaa säästyä luuttuamiselta, eikä se oikein osaa pyytää itse ulos. Mutta eipä tässä kiirettä eikä hätää, oppii sitten  aikanaan.  Sitäpaitsi alkukesän öisillä pissareissuilla on myös puolensa – takametsässä asustavan kehrääjälinnun äänimaisema on tullut kovin tutuksi, ja kuuluipa alkukesän öinä kaulushaikaran puhaltelujakin!

* * *

Briardi vuosimallia 1898:
Eipä ole hirveästi muutosta tapahtunut, onneksi.

© Varpu Siivonen

Ja maanantaina Peippo tutustui uuteen ystäväänsä, bordercollie Jerryyn:

Peippo pelkäsi aluksi Jerryä niin että murisi ja haukkui, jolloin Jerry vuorostaan alkoi aristaa Peippoa. Kun päästiin liikkeelle, kaverukset huomasivat toistensa olevan vaarattomia, ja pienen lämmittelyn jälkeen Peippo sai Jerrystä leikkikaverin.

* * *

Tiistaina käytiin porukalla Selman agilityepiksissä Tuusulassa. Alkujännitysten jälkeen Peippo otti kisapaikalla aika rauhallisesti, kunhan yksikään vieras koira ei vaan tullut liian lähelle. Ihmisiin se suhtautuu jo luottavammin, kerran se piipahti kisoja katsomassa olleen tytön eteen asentoon istumaan ja odottamaan namia. Eikä suostunut liikahtamaankaan ennen kuin sai sen naminsa. 

Selmalla käytetään kuumentavissa tilanteissa autossa kuonokoppaa, jottei se alkaisi purra häkin kaltereita. Koppa jäi kuitenkin tällä kertaa kotiin, joten Selman piti keikkua koko parin tunnin odotusaika kentän reunalla. Se on aina vähän stressaavaa kun sitä pitää pitää niin tarkkaan silmällä, ja Selma itsekin tuntui vähän väsähtävän.

Ennen meidän suoritusvuoroa haukutin sitä vähän, ja lisäksi leikittiin patukalla, ja Selma tuntuikin hiukan heräävän. Olin ennen radallemenoa stressannut siitä miten Selma suhtautuisi puomin vieressä ja yhden hypyn takana seisoviin vieraisiin ihmisiin, ja keskittynyt pitämään Selman näissä kohdin hyvin näpeissä. Totuus taitaa olla kuitenkin se, että kun Selma tekee keskeytyksettä rataa, sitä ei haittaa ulkopuoliset häiriöt, eri asia sitten on jos joudutaan pysähtymään ja korjaamaan. Aan jälkeinen hyppykurvi siis sujui, samoin puomi, mutta kun hämmennyin hienosta puomisuorituksesta ja ohjasin sen jälkeen huonosti (=en ohjannut ollenkaan), ehti Selma korjauksen aikana pälyillä hiukan tuomariin päin.

Rata meni ihan vauhdikkaasti ja kivasti, yksi putki mentiin väärästä päästä ja sitten tosiaan sössittiin puomin jälkeinen putki ja hyppy ihan kunnolla. Kontaktejahan meidän ei oikeasti olisi kannattanut edes tehdä kun ei niitä osata (eikä olla puomia edes harjoiteltu kuin muutama kerta!), mutta pitihän nekin kokeilla. Aan kontaktit  sekä puomit ylösmenon Selma teki hyvin. Puomin alastuloa on vaikea nähdä edes videolta, mutta näyttää siltä sekin oltaisiin suoritettu tuomarin kädenheilautuksesta huolimatta. Eihän Selma tietty pysähtynyt niin kuin pitäisi, mutta on sillä asiasta joku haju kumminkin.

Mukava reissu, ja näitä tarvittaisiin lisää jotta Selma tottuisi vieraisiin ratahenkilöihin, ja ennen kaikkea että itse alkaisin luottaa siihen että se kyllä hoitaa hommansa. Radan ulkopuolella varovaisuus ja pieni stressaaminen on paikallaan, radalla voisi ottaa vähän rennommin... 

Kenttä oli harjoitusraviradan keskellä oleva alue, joka oli paitsi epätasainen ja täynnä puskaa ja tupsasta, myös mustanaan mäkäräisiä. Maastot olivat sitten sitäkin paremmat, eikä metsään tarvinnut ajaa kilometriä pidemmälle. Keppien palautus oli kisapaikalle, ja ehdittiinhän me melkein jo eksyä tuolla kilometrin matkallakin. 

Maastot tehtiin ensin, jäljellä aloitettiin. Meillä oli alokasluokan kakkosjälki, mutta meitä ennen lähetettiin vielä avoimen luokan neljä koiraa joten autossa saatiin jännittää kumminkin reilu puoli tuntia. Meitä edeltävä koira ei päässyt janalta minnekään, ja se toi oman lisäjännityksensä kun en ollut ajatellut että niinkin tosiaan voisi käydä...

Selma lähti etenemään janaa hienosti suoraan, ja jatkoi takamerkille ja vähän ylikin, jolloin otin sen takaisin. Sitten annoin sen mennä oman mielensä mukaan takaisinpäin, mutta ei löytynyt. Lievää hermostumista oli havaittavissa kummassakin, mutta onneksi Selma sitten yhden uuden käskyn jälkeen sai kiinni jäljestä, joka lähtikin ihan takamerkiltä! Voi olla – ja tuomarin mukaan olikin – niin, että Selma heti aluksi merkkasi jäljen, mutta kun en itse uskonut että jälki lähtisi kolmestakympistä niin en ainakaan reagoinut siihen. Vielä Selman jonkin matkaa jäljestettyä odotin että tuomarit huutavat meidän olevan väärällä jäljellä. Ja mitähän tästä opimme..?

Itse jälki sujui rauhallisesti ja rennosti kummaltakin, sekä ohjaajalta että koiralta. Ekassa kulmassa Selma tuttuun tapaansa pyöri, ja jäin rauhassa odottelemaan sen saavan jäljestä kiinni uudelleen. Hyvähän siinä oli odotellakin kun aika varmaksi itse tiesi mihin suuntaan käännytään. Toista kulmaa ajattelin Selman merkkaavan jo aiemmin, ja painoin paikan mieleeni, mutta jonkin matkan päästä se onneksi kääntyi sievän suorakulman oikeaan suuntaan.

Keppejä poimittiin urakalla matkan varrelta, en laskenut niitä mutta paljon niitä tuntui olevan. Ja joka kepin jälkeen (paitsi sen yhden...) muistin laittaa kapulan rintataskuun ja vetskarin kiinni. Vikasta kepistä olinkin sitten niin innoissani, että vetskari jäi auki ja havahduin siihen että jotain ropisee tielle paluumatkalla autolle . Ja kun en tiennyt oltiinko löydetty viisi vai kuusi keppiä, niin hiukan jäi kalvamaan kun tultiin metsästä viiden kepin kanssa... Pienen kiepin kautta sitten palautettiin  kepit kanttiiniin, ja tyytyväisiä oltiin saldoon. Kunnes jonkin ajan kuluttua löysin väärästä taskusta vielä sen kuudennenkin kepukan! Jälkitoimituksena sitten kipin kapin palauttamaan sekin yksilö...

Tavoitteet oli siltä päivältä saavutettu, joten suhteellisen rentona ja tyytyväisenä lähdettiin esineruutuun. Selma starttasi ruutuun hyvin, etsi, ja teki aika laajan kaarroksen ulkopuolelle, jolloin kutsuin sen takaisin. Toka lähetys ok, mutta sitten heti kuuluikin tottiksen ampuminen johon  Selma reagoi paineistumalla. Voi olla että se ei ilman ampumistakaan olisi saanut ruudusta yhtään esinettä, mutta nyt siltä meni viimeisetkin halut etsiä mitään. Kulmamerkkiä se kävi vielä näykkimässä takakulmasta, ja sen jälkeen katseli puihin jos niitä löytyisi lisää, mutta muuten oli meno täysin halutonta.  Ampumista olisi pitänyt muutenkin harjoitella, mutta eipä oltu muistettu...

Pisteitä oli kasassa kuitenkin edelleen sen verran että hyvällä tottiksella saataisiin tulos, joten ei kun jännittämään! Ajateltiin että Selma keskittyy paremmin jos odottelen autossa, ja se tuntui muutenkin hyvälle kun en varmaan olisi pysynyt kuitenkaan nahoissani kentän reunalla. Sen verran kurkin kuitenkin autojen takaa että näin Selman makaavan rauhallisesti, ja samalla näin Selman parin eli Taimi-porokoiran tottiksen. Taimi saikin koko kokeen ainoan ykköstuloksen, eli ei mikään ihan turha pari tuo! Selma oli kuulemma kuitenkin etsiskellyt kadonnutta emäntäänsä tottiksen aikana, joten seuraavalla kerralla on ehkä sitten jo pakko jännittää kentän reunalla. 

Selma tuli paikallamakuusta arvosteluun aivan mäkäräisten peitossa. Niitä ryömi sen mahassa, kainaloissa ja naamassa, ja vaikka kuinka raapi niitä irti, tuli aina uusia lisää tilalle. Onneksi jäljet rauhoittuivat nopeasti, ja illalla uintireissun jälkeen olivat jo melkein kadonneet.

Arvostelussa tottiksesta löydettiin puutteitakin, mutta pisteitä tuli kuitenkin hienot 86! Ja koska maastosta saatiin 155 (janatörttöilyt vähensivät 15 pt), saatiin kakkostuloksella JK1. Tottis raportoitaneen erikseen toisaalla…

Palkintojenjaon jälkeen kyselin jälkiosuuden tuomarilta (Tiina Raukko) vielä että mitä olisi voinut tehdä janalla toisin, ja sain perusteellisen vastauksen, ja myös tarjouksen että jos joskus treenataan Kouvolan seudulla, tulisi tuomari mielellään katsomaan janatyöskentelyä. Selma oli kuulemma lähtenyt hienosti ja ripeästi, ja merkannut jäljen lähdön (!). Koska Selma on epävarma, kannattaisi ennemmin ottaa pistevähennys (-2) siitä että en laske sitä lähdössä koko liinan pituudelle, vaan lähden itse aiemmin perään. Ja sama koko jäljellä - kannattaa tukea sitä tarpeeksi lähellä (2-4 m?) Jos koiraa pitää käskyttää uudelleen, kannattaa käyttää sitä samaa käskyä mitä on käyttänyt ekassa lähetyksessäkin, ja yleensäkin kannattaa käskyttää vähemmän. Selma-nimen käyttäminen pitäisi jättää kokonaan, reagoi siihen myös ruudussa niin voimakkaasti, että kaikki keskittyminen katoaa kun ilostuu niin siitä kutsusta…

Myös pitäisi muistaa tehdä pitkiä janoja, periaatteella että treeneissä tehdään aina silloin tällöin myös vaikeampaa kuin kokeessa! Ylipäätäänkin janoja pitäisi harjoitella enemmän.

Onneksi tuli jututettua tuomaria vielä, ohjeet olivat tosi hyviä ja opiksi pitää ottaa. Vielä kun lisäksi itse muistuttaa itselleen, että ei oleta mitään, vaan antaa koiran tehdä työnsä. Koskien siis sitä ettäkö jälki ei voi lähteä alokasluokan kokeessa takamerkiltä… Ja itse saattaisi ensi kerralla ehkä ihan tosissaan muistaa laittaa  vielä sen vetskarinkin kiinni taskusta… 

Selma kyllä ylitti itsensä päivän aikana esineruudusta huolimatta. Keli oli kuuma, kenttä surkea, ja lisäksi mäkäräiset kiusana. Selma olisi ihan yhtä muru vaikka koe olisi mennyt täysin penkin allekin, mutta kyllähän me tästä iloitaankin.  

* * *

Turistikoirat Peippo ja Velmu hengailivat kisapaikalla myös vähän, tosin aika vähän mäkäräisistä johtuen. Peippoon ne eivät päässeet käsiksi kuin yhdellä puremalla mahaan ja parilla silmäkulmiin, sillä kun on niin hyvä karvasuojaus. Onneksi Peipon puremat myös paranivat saman tien, Velmu-paran maha tulehtui. Mukavat ihmiset syöttivät Peipolle sekä sen omia nameja, että ekan kerran MAKKARAA, joka oli Peiposta ihan superherkkua. Hiukan se arastelee ihmisiä, mutta se lienee enemmän sen pidättyväisyyttä kuin varsinaista arkuutta. Harjoitellaan kumminkin lisää.

Paluumatkalla koko kolmen kopla pääsi uimaan omalle kotikuopalle. Pennut ovat nyt kummatkin siinää vaiheessa että uiminen arveluttaa vielä ihan vähän, mutta ei estä jalkojen irtoamista pohjasta. Peippo lähti ekaa kertaa myös muiden koirien perään uimaan, tähän saakka kun se on lähtenyt vain isäntäväen perään.

* * *

Peipposella oli myös eka rokotus perjantaina. Vähän varovainen se oli lääkärissä, mutta ei se mitään paniikkeja ikinä kehitä. Rokotuksen jälkeen se jäi makoilemaan ihan rauhallisena toimenpidehuoneeseen. Painoa oli 12.6 kiloa, eli nyt se oli noussut vain 400 grammaa. Korkeutta on kuitenkin tullut, joten hiukan pitänee lisätä ruoka-annosta ettei pieni liikaa laihdu.

* * *

Sunnuntaina pennut jäljestivät. Peippo teki n. 45 askeleen jäljen Juhliksen pihalla, ja hienosti sujui. Kaikki namit tuli syödyksi ennätysvauhtia, ja vetoakin alkoi löytyä taas. Jäljen jälkeen Peippo pääsi ekaa kertaa "kentälle" tottelemaan, ja sujuihan se sekin. Ensimmäisen kerran tehtiin luoksetulo melkein kokonaisena, kun Tomi piteli Peippoa, ja kutsuin sen eteen saakka. Tämä on Peipolle vahvoin juttu, joten se sujui kuin vanhalta tekijältä. Toinen toisto palkattiin lennosta. Hiukan seuraamista ja seisomaan jäämistä, asennonvaihtoja ja sivulletuloja. 

Maanantai-aamuna jätin ekan kerran namin kädestä pois, Peippo osaa (kädellä autettuna) nyt tulla sivulle ja eteen, istumaan ja maahan ilman namin apua. Nyt on naksutin hyväksi avuksi, jotta Peippo tietää edelleen  tarkkaan mistä se palkka tulee.

* * *

Selma paikkasi sunnuntaina esineruutunsa. Neljästä esineestä piti noudattaa yksi, mutta kun ekaa jäätiin lussuttamaan (pehmolelu) ja luovutus jäi vajaaksi, piti ottaa toinenkin. Joka onneksi meni sitten ihan putkeen. Pompula sai hakea loput lelut Selman jäljiltä. 

* * *

Kummallekin koiralle on nyt tehtynä viikko-ohjelma, kun tuntuu että mitään ei ehdi tehdä, eikä ainakaan muista. Saas nähdä miten kauan sitä noudatetaan, eka aamu meni ainakin kalenterin mukaan. 

* * *

Torstaina oli Selman Hausjärvi-agit. Kerta viikkoon -tahti taitaa saada sen käymään tavallistakin kuumempana, ja odotteluaikana se tahtoi olla aika hankala. Myös Peippo oli mukana, ja olihan se vähän hankalaa kahden puuhun kiinnitetyn kuumakallen kanssa. Peippo lisäksi hiukan arasteli lähemmäs tulevia vieraita koiria, ja tuppasi vähän rähjäämään. Otetaan työn alle...

Selma jaksoi koko treenin tällä kertaa väsähtämättä, vire oli hyvä vielä vikoillakin pätkillä. Ei se muutenkaan hassumpi ollut, ja rengasharjoituksetkin ovat selvästi tuottaneet tulosta kun Selman saattoi tällä kertaa jo kutsua neljän esteen takaa renkaalle, ja renkaan ja ohjaajan välissäkin oli vielä yksi hyppy. Takaakierto samaisen suoran päässä ei sitten heti meinannutkaan onnistua kun Selmalla oli höyryjyrä-vaihde päällä. Parin yksittäisen takaakierron jälkeen saatiin tämäkin sujumaan.

Kepit olivat verkotetut, ja Selma tekee niillä tosi hienot sisäänmenot ja muutenki pujottelee hyvällä tekniikalla. Tuntuu olevan myöskin ihan mieluinen este.

Pussi ja aa olivat vikalla pätkällä vierekkäin, ja Selma olisi näistä valinnut huomattavasti mieluummin aan. Hyvä juttu, kontaktien hinkutus ei ole ainakaan motivaatiota syönyt!

* * *

Muutoin Selma-paralla meneekin vähän huonosti. Joku ruoka-aine on ilmeisesti saanut sen allergian taas riehaantumaan, ja lisäksi huomenna on edessä hammaslääkärireissu. Hampaissa on enemmänkin sanomista, tulee varmaan aika kurja korjausoperaatio. 

* * *

Hausjärven reissussa ehdittiin piipahtaa pentujen kanssa myös jäljellä. Murkkuja oli taas, joten jäljelle tuli sännättyä kauhealla kiireellä, ja kuvaushenkilöstökin ehti paikalle vasta jälkijunassa. Käsi ojossa seisonut kameramies häirköi Peippoa aika lailla, mutta muutoin se jäljesti ihan kivasti. Vähän lisää rutiinia ja motivaatiota, niin lakkaa pienet häiröt kiinnostamasta. 

Sunnuntaina ehdittiin puuhailla koirien kanssa pareittain niin, että pennut saivat tehdä omat puuhansa, ja isot korat pääsivät kaksistaan kävelylenkille, pyöräilemään ja uimaan. Selman kanssa tehtiin lisäksi vähän keppejä, kaukoja ja kiertämistä (ilman mainittavampaa edistystä kylläkin).

Velmu ja Peippo pääsivät aamupäivällä kaupunkiretkelle Riihimäkeen. Peippo poikkesi yksinään ensin hetkeksi erämessuille Velmun jäädessä odottelemaan ulkopuolelle. Paljon siellä oli kaikkea jännää, mutta myös mukavia ihmisiä jotka pysähtyivät rapsuttamaan ja antamaan namia. Pelottavissa paikoissakin Peippo kykeni leikkimään Tompan ketunkarvalelulla.

Messuilta jatkettiin Matkakeskukselle kokeilemaan liukkaita pintoja, narisevia rappusia ja hissiä. Eipä näissä mitään, toistaiseksi ainakin Peippo on oikein alustavarma. 

Rautatieasemalla sen sijaan oli Peipposen mielestä hiukan vaarallista, kun yhtä aikaa olisi pitänyt sulattaa laiturille saapuva juna, rähisevä vieras koira ja matkalaukkua kovaäänisesti perässään vetävä heppu. Tästäkin selvittiin kuitenkin lempilelua retuuttamalla, ja loput junat sivuutettiinkin jo olankohautuksella. Kovat äänet näköjään hiukan jännittävät vielä, mutta eiköhän se ajallaan mene ohi. 

Illalla käytiin vielä pentujen kanssa joella, jossa Peippo lähti ensimmäistä kertaa uiskentelemaan lelun perässä. Se ui hyvällä tekniikalla niin kauan kunnes huomasi olevansa uimasillaan.  Sen jälkeen menikin vähän räpiköinniksi. Vaan eiköhän tuosta nopeasti varsinainen vesipeto tule!

Kotimatkalla poikettiin vielä haukkumaan hiukan kylän mulleja, ja sitten päivä olikin jo täynnä.

Täytynee keskittyä Peipon sosiaalistamisessa nyt etenkin toisiin eläimiin sekä koviin ääniin. Mitkään pelotukset eivät kuitenkaan jää Peippoa vaivaamaan, vaan kun tilanne on ohi tai se tottuu siihen, se jatkaa touhujaan häntä pystyssä. Ja iloinen pentu se on! Jos se kykenisi, niin se menisi taatusti solmuun kehuista ja rapsutuksista. 

Mukavat tädit pysähtelivät rapsuttamaan ja antamaan namia:

 Matkakeskuksessa kuljettiin pieni pätkä rappusia:

Iltalenkillä joenrannassa:

Ei huimaa!:

Selma sai takapihalle kunnolliset vinokepit:

 
Vauhdin hurmaa isojen koirien kanssa,
12 kilometriä oli lämpimässä ilmassa kummallekin ihan tarpeeksi:

* * *

Keskiviikkona ei ehditty Selman treeneihin, joten Selkku sai agilityn sijasta jäljestää. Jäljellä oli neljä kulmaa ja neljä keppiä, pituutta ehkä 400 metriä ja ikää vajaa puolitoista tuntia. Janaa jäljelle kymmenisen metriä, ja se meni kerrankin hyvin ja suoraan.

Kepeistä nousi kaikki neljä, harmi vaan että palkka (raakoja broiskun sydämiä) ei ollut ihan Selman mieleen. Onneksi taskunpohjalta löytyi lisäksi kuivanameja.

Ekan kulman Selma pyörähti tosi pitkältä mutta sai heti jäljestä kiinni uudelleen, muut kulmat menivät ihan hyvin. Noihin kulmiin auttaisi kun antaisi Selman mennä ne pidemmällä liinalla, mutta sitten taas muu jäljestys kärsii... Tällä kertaa pidin liinaa noin puolivälistä, ja meno oli jonkinverran enemmän siksakkaavaa kuin normaalisti.

* * *

Myös Peippis pääsi jäljelle Juhliksen pihalle tiistaina. Palkkana paistettua sydäntä, ja nameja yksi / askel. Pituutta vähän enemmän taas kuin viimeksi – olisiko ollut kolmisenkymmentä askelta tällä kertaa. Peippo sai odotella lipputankoon kiinnitettynä jäljen valmistumista, mikä oli sen mielestä aika ärsyttävää. Se tiesi jo selvästi mitä ollaan tekemässä, ja valjaiden pukemisen jälkeen alkoi jo haistella maata.

Jälki sujui ihan hyvin loppuun saakka, alussa kyllä piti vähän vahtia ettei Peippo palaa takaisinpäin tarkistelemaan. Nameista jäi kuitenkin vain muutama syömättä, ja vaikka eteneminen oli vieläkin rauhallista, oli remmissä ekan kerran vähän vetoakin. Ja jäljeltä pois nostettuna Peippo olisi väkisinkin halunnut palata vielä jäljestyshommiin. 

* * *

Keskiviikkona ehdittiin piipahtaa koirien kanssa myös Hyvinkäällä. Tomppa ja Selma saivat oman pienen kaupunkikävelynsä (ja Selma pääsi taas vähän possuilemaan ), ja Peippis vieraili kauppakeskus Willassa. Paljon oli pienelle ihmeteltävää, mutta aika hyvin se tuommoisissa paikoissa liikkuu. Jotkut jutut vähän arveluttivat, mutta eiköhän se kuulu tuossa iässä asiaan.

Tomppa on alkanut innostua Peipon kanssa leikkimisestä, eikä sitä tarvitse enää pitää sen kummemmin silmällä. Myös Peippo on huomannut ilmaston lämpenemisen ja tuppaa lenkilläkin roikkumaan enemmän Tompan kimpussa. Muutoinkin meidän kiltti pikku Peipponen on kadonnut viime päivinä jonnekin, ja tilalle on tullut pöydille kiipeilevä, vasten hyppivä, ja kiivaasti pureva pikku-pirulainen. Kamala, mutta ah niin ihana. 

Peipon "harrastukset" etenevät käytännössä niin, että aamuisin pidetään muutaman minuutin  "treeni"hetki, eli paljon namia, vähän leikkiä, ja hiukan tokon alkeita. Seuraamista on vähän aloiteltu imuttamalla, ja tänä aamuna kokeiltiin avo-kaukojen liikeratoja. On se vaan ihme kun noin kömpelö ja iso pentu osaa tehdä niin napakasti! Lenkillä saatetaan ottaa välillä vähän perusasentoja joko sivulle tai eteen, mutta enempiä ei pientä vielä rasiteta. Vaikka kivaahan naminsyöminen Peiposta tietty on.

Muutaman viimeisen yön Peippo on makuuhuoneesta häädettynä joutunut viettämään sisätarhassa. Ekan yön ilta ja aamu meni valitellessa, mutta seuraavana yönä se nukkui jo kiltisti ja hiljaa. Edelleen se pitää käyttää ulkona vähintään kerran yössä ellei aamulla halua siivota pissoja lattialta.