Tällä kertaa polulla hakkuuaukeamalla, välimatkaa n. 150 metriä pisimmillään. Ensimmäisellä lähetyksellä Huima oli niin täpinöissään ettei olisi millään malttanut odottaa lähtölupaa. Juoksi niin paljon kuin tassuista lähti kaikki paitsi kuudennen lähetyksen joka taisi olla jo vähän liikaa. Siinä sille tuli heti lähdössä black out, mutta kun toinen pää merkistä kutsui, mentiin taas lujaa. Ensimmäisen lähtetyksen jälkeen se malttoi jo kiltisti odotella lähtölupaakin. Palkkana kummassakin päässä namia, ja lopuksi vielä leikkiä ja kovasti kehuja. Kovin oli tyytyväistä porokoiraa treenin jälkeen. Loppuverkkalenkin aikana Huima sai vielä lieviä hepuleita ja kampesi yhtenään kontaktiin, mikä on harvinaista herkkua : )