Meillä on näköjään mistään ei tule mitään -kausi. 400 metrin jälki aika vaikeassa maastossa - jäkälän peittämää avokalliota, heinikkoa, ihan pieniä jyrkänteitä ja vähän risukkoakin. Tuuli kovaa tieltä päin, jälki oli ylösalaisin olevan U-kirjaimen muotoinen. Ikää tunti ja keppejä 7. Kepit hajustuivat automatkan ajan.
Jäljen vanhetessa käytiin ratsastuskeskuksen parkkiksella (ihan vieras paikka Huimalle) ottamassa vähän seuruuta ja kaukokäskyjä. Huima teki suht koht iloisesti, mutta keskittymiskyky oli taas aikalailla kateissa. Paikoitellen hyvää seuraamista, ja sitten taas kontakti katosi. Vähän tahtoi myös jätättää. Leikittiin paljon, karvareuhka on sille kovasti mieleen ja saa sen syttymään, mutta vaikutus katoaa heti kun sen laittaa piiloon... Kaukokäskyt oikein hyvät, ensin kerran ylös n. viidestä metristä, sitten koko sarja kymmenestä metristä. Joku sentäs onnistuu! Liikkeestä seisominen, joka on selvää pässinlihaa.
Ennen jälkeä vielä Usmin parkkipaikalla seuraamista ja käännöksiä naksuttimella, ja johan sujui mallikkaasti! Mikähän tässä sitten loppujen lopuksi mättää..?
Sitten jäljelle. Tilaa oli lähettää n. viisi metriä, jälki löytyi hyvin kauheasta ryysäämisestä huolimatta. Ekan kepin ohi mentiin vauhdilla niin, että näin kun Hui pysähtyi sekunnin murto-osaksi haistelemaan ja jatkoi matkaa. Otin sen takaisin ja sitten löytyi. Vauhtia oli järkyttävästi, roikuin jarruna vaijerin perässä, mutta eihän Huima siitä huolimatta pystynyt yhtään keskittymään. Kesken matkan se bongasi taas jonkun riistan hajun, ja oli jo lähdössä perään. Otin sen sieltä pois ja matka jatkui. Molemmat kulmat menivät hyvin, mutta kepeistä jäi oikeastaan neljä löytämättä, kaksi löysin itse ja otin Huin takaisin.
Luulin alkukesän perusteella, että Huima on oppinut jäljestämään rauhallisesti, mutta kai se on vaan varonut kipeää selkäänsä : ( Pitänee tehdä sille väliin kunnolla vanhennettu jälki, jos vauhti vähän sillä tippuisi...