Oho, ollaan taas näköjään ehditty treenata yksi kerta ohjattujen tokojen välissä  :- /   Mistähän saisi vähän ryhtiä?

Aloiteltiin taas paikallamakuulla, ja kerrankin Huima oli jo valmiiksi ihan tyyni. Koirat laitettiin makuulleen yksi kerrallaan, ja Huimakin meni maate kertalaakista tällä kertaa. Käväisin piilossa, muuten olin passissa takaseinustalla. Huima oli hyvin, ja laski taas aika nopeasti kuonon maahan. Vierustoveri nousi kolme kertaa, Huima ei noteerannut edes kun sitä käytiin asettelemassa takaisin. Että voi olla tyytyväinen tämmöisestä!

Päivän teema oli merkki ja ohjattu nouto. Huimalle vietiin merkin taakse narupallo, mutta Huima ei tainnut edes huomata sen viemistä kun istui niin nätisti kontaktissa. Reippaasti loikkien merkille. Leikin jälkeen asettelin sen nätisti merkille, ja Huima odotteli kärsivällisesti kun liikkeenojaaja vei kapuloita. Tarkoitus oli että Huima olisi vähän vilkuillut tässä vaiheessa sitä oikeaa kapulaa, mutta niinpä se oli taas kiltisti kontaktissa  : )  Siirryin metrin verran merkistä oikealle kapulalle päin ennen käskyä, puoli matkassa Huima epäröi, mutta jatkoi kumminkin matkaa ihan oikealle kapulalle. Kas miten hyvin meni nämä hommat vaikka ei olla treenattukaan...

Loppuaika kulutettiin kontaktiharjoituksin, kaukokäskyin, jäävissä liikkeissä pysymisiin, hyppyyn, seuraamiseen ja luoksetuloon. Muissa ei sen kummempaa mainittavaa, mutta luoksetulojen vauhti on kyllä luvattoman hidas. Seuraaminen oli vähän hankalaa kun häiriötä oli tilanpuutteesta johtuen yllin kyllin. Hyppy ja etenkin siitä sivulletulo saa erikoismaininnan  ;-D

Mukavat treenit, vaan kylläpä on vähän huono omatunto kun ei olla jaksettu treenata.

Kotona otettiin vielä tunnaria a`la Miettinen. Kolme harjoitusta, kolme omaa kapulaa. Kapulat rivissä, oma ensin molempiin päihin ja sitten keskelle. Hyvin sujui, mutta oppiikohan se tässä oikeasti etsimään sitä omaansa?