Treenitauko on ohi ja pitäisi taas orientoitua hommiin. Varovasti aloiteltiin paikallamakuulla - ensin lenkillä parkkipaikalla niin että Uffe ja Ledi makasivat Huiman molemmin puolin. Tällä kertaa Huima ei ottanut mitään häiriötä Ledistä, mutta kuunteli ja katseli hiukan selän takana liehuvia lippuja. Oli kuitenkin ihan hiljaa ja rauhallinen. Pari välipalkkaa, aikaa vajaa pari minuuttia. Toinen paikallamakuu ilman poikia vielä loppumatkasta Veikkarin leikkipuistossa. Aikaa n. minuutti, mutta koko aika piilossa. Sivulta kuului joku kova ääni, ja sinnepäinhän Huima sitten kurkisteli koko ajan, mutta näytti muuten ihan rauhalliselle.

Tehtiin siinä kääntöpaikalla sitten vielä liikkeestä seisominen ja istuminen, molemmat ok. Avo-kaukot Huima oli näköjään ehtinyt kahdessa viikossa unohtaa ihan kokonaan, hiukan nytkähti vaan kun olisi pitänyt nousta istumaan : (  Otettiin sitten ihan läheltä että saatiin onnistumaan.