Sen verran treenattiin pihalla että päästiin kokeilemaan uutta videokameraa. Hiukan oli meno puolihuolimatonta kun tarkoitus oli vaan päästä katsomaan mille se näyttää telkussa  ;-)

Täällä typistetty versio aiheesta.

Ruudulla aloitettiin niin, että Hui ei nähnyt kun tein ruudun ja vein sinne lelun. Omalla pihalla tuo on ihan helppo juttu. Toinen kerta niin, että ruutu oli tyhjä ja komensin Huiman seisomaan, ok.

Vähän seuraamista, ei Huima ihan skarpeimmillaan ollut, mutta sinne päin...

Luoksetulon pysäytys, palkka pysäytyksestä ja loppuosa vielä perään. Pysähdys oli hyvä ja vauhti siihen saakka myös, loppuosan Huima tuli aika hölkötellen.

Noutoa, luovutusasento on vino, muuten ok.

Huiman selkä ei ole vaikuttanut tänään yhtään huonolle, se juoksee kevyesti ja suht pitkällä asekeleella. Koitin myös hyppyyttää sitä lenkin jälkeen takajaloilla, hyppäsi se vaikka ei kovin korkealle. Voi olla kyllä että se oli lenkin jäljiltä sen verran väsynytkin.

Jotain vikaahan siellä selässä on kumminkin oltava, ei se huvikseen hypyissä vingu  :- /
Tekisi mieli viedä se kuvattavaksi – kurja kiusata sitä agilityssa jos sillä on rangassa jotain häikkää : (