Aamulla tehtiin Huimalle jälki mökin takana olevalle pellolle. Pelto oli vielä jäinen, toisesta päästä pinnalta vähän sulempi. Pituutta n. 300 metriä, kaksi kulmaa ja loppuun kaarre. Ikää tunnin verran, keppejä kuusi + puolivälissä namipurkki.

Jana meni ihan läskiksi, Huima posotteli jäljen yli tuhatta ja sataa. Löysi se jäljen sitten kun sitkeästi seisoin vaan paikallani ja annoin sen hyöriä vaijerin päässä. Aluksi ajoi jälkeä pari metriä sivussa, mutta bongasi siitä kumminkin ekan kepin. Loppujäljen meni aika siististi päällä, paitsi kulmissa teki ylimääräiset kiepit ennen kuin jälki taas löytyi. Kaarre meni tosi hyvin.

Kepeistä löytyi viisi, ja kuudennenkin se merkkasi. Kateisiin jäänyt keppi oli erilainen kuin muut, olen ennenkin ollut huomaavinani, että yksi erilainen jää nostamatta. Etsisikö se sitten sitä tiettyä hajua, kun on jo muutaman alle löytänyt?

Suht ok suoritus kuitenkin, ja kiva kun pelloilla ei ole tänä keväänä myyriä  :o)
Janaharjoituksia pitäisi nyt tehdä vähän enemmän.
Intoa oli varsinkin aluksi vähän liikaakin, H ei malttanut kunnolla haistella kun posotteli menemään kauheaa vauhtia. Tänään olisi tarvittu hanskat vaijerin pitelemiseen.