Ratana oli tänään 2-luokassa kisaavien treenirata, joka oli tosi vaikea ohjata. Ilman koiraa sen vielä meni, mutta sitten kun piti keskittyä vielä Huimaankin niin tehtiin taas vähän omia kuvioita. Ensimmäisellä kierroksella unohdin viidestä valssista kolme, joten Huima jäi pyörimään välillä piruetteja. Toinen rata meni vähän paremmin, ja kolmannella kerralla ohjaus meni jo suht hyvin valsseineen päivineen : )

Huima oli tänään oikein otollisella tuulella – kuunteli tosi hyvin ohjeita ja teki parhaansa sähläävän ohjaajan kanssa. Puomin kontaktit menivät kahdella ekalla kiepillä mainiosti vaikka en päässytkään vetämään sitä alas kun välissä oli putki, mutta viimeisellä kierroksella Huima hyppäsi ihan puhtaasti koko kontaktipinnan yli. Otettiin sitten lopuksi vielä pari kertaa pelkkää puomia.

Erikoismaininta tänään putkesta, se meni kivasti vaikka puomi vieressä houkutti taatusti enemmän, sekä kepeistä, joilla Huima meni varman näköisesti oikeasta välistä sisään ja pujotteli rivakasti – tosin keppejä oli vain puolikas sarjasta.

Treenileluna Huimalla oli tänään pahamaineinen sorsa, joka sai kyytiä ihan kunnolla. Harmi vaan että sitä ei enää ulkokaudella voi käyttää, se kun saattaisi olla vähän liian paha häiriö viereisellä radalla treenaaville ;-D

Olipa meillä Huiman kanssa mukava ja onnistunut hallikausi!