Tänään meitä olikin vain neljä, mutta kun jouduttiin evakkoon varsinaisen kentän taakse, ei ihan hirveitä ehditty tehdä kun tilaa ei ollut.

Paikallaistuminen ja -makuu otettiin kopin edessä. Istuminen meni mönkään kun Huima nousi haistelemaan kenttää ennen kuin edes ehdin piiloon saakka. Kävin korjaamassa ja jäin loppuajaksi seisomaan suht lähelle.

Paikallamakuussa en sitten uskaltanutkaan mennä ollenkaan piiloon, nyt ei kaivata epäonnistumisia yhtään enempää tähän lajiin. Aikaa oli neljä minuuttia, muutaman kerran jouduin muistuttamaan Huimaa ympärille vilkuilusta, ja vastaavasti kehuin aika paljon kun oli nätisti. Palkatessa meinasi nousta kun olin ojentamassa sille namia. Voi elämä että osaa olla vaikeaa.

Aloitettiin pitoharjoituksilla, Huimalle oli mukana painava puukapula. Hoo oli aika tiitterällä tuulella, mutta saatiin kumminkin aika hyvin kapula pidetyksi suussa purematta. Enemmän tuon painavan kapulan pitelemisessä tiataa ongelmana olla se, että pää lähtee kallistumaan jommalle kummalle sivulle.
Yksi kokonainen nouto ohjattuna, avitin edessä vähän juustonpalalla, ja perusasento sivulle jäi ihan vajaaksi. Nouto-osuus meni varsaloikilla, ihme että ei kumminkaan purrut kapulaa.

Sitten tulikin iloinen yllätys kun kokeiltiin Annen metallikapulaa – nouto ja pitäminen sujui tuosta vaan! Koko liikettä en uskaltanut vielä kokeilla, mutta Hui piti kapulaa tosi nätisti purematta kulmahampaiden takana :-)

Tunnaria pari kertaa yhdellä kapulalla. Anne vei kapulan ruohikkoon ohjaajien odottaessa selin. Huima oli tähän liikkeeseen ihan väärässä mielentilassa, se ei olisi millään malttanut odottaa nätisti lähtölupaa. Onneksi se joutui kumminkin edes vähän käyttelemään nenäänsä ennen kuin oma löytyi.

Lopuksi vielä pari yritystä luoksetuloa. Eka meni ihan läpijuoksuksi kun otin liian pitkältä matkalta, toinen vähän lähempää oli siedettävä. Pitäisi kai vähän aikaa ottaa niin että näytää sekä käsimerkin että antaa suullisen käskyn.

Huima oli tänään ihan innokas - ja aika huono odottelija. Odotteluaikaa olikin tänään aika paljon, ihan hyvä on harjoitella joskus sitäkin. Muutaman kerran Hui bongasi harjun päältä jotain ja alkoi vahtihaukkua, mutta se meni tällä kertaa aika hyvin ohi kun otin sen sivulle ja kontaktiin.