Rudyn vuoro oli ensin ja Huima odotteli sillä välin autossa. Virtaa oli tänään taas ihan mukavasti – sen verran etten uskaltanut ottaa taaskaan paikallamakuuta ollenkaan...

Aloitettiin askelsiirtymillä ruudun lähetyspaikalla. Huima huomasi tässä vaiheessa jo ruudun ja puhkui intoa. Sitten sinne ruutuun, hyvällä vauhdilla ja suoraan keskellä olevalle namipurkille. Toisen kerran vielä tyhjään ruutuun ja pysäytys seisomaan – annoin käskyn vähän liian myöhään ja Huima pysähtyi puoli metriä ruudun taakse. Kipitin kumminkin palkkaamaan sen, Huima pysähtyi ihan juuri silloin kun käsky kävi.

Sitten luoksetuloa. Vauhti ei ollut kovin kova, mutta pysähdys oli silti aika hidas. Matkakaan ei ollut ihan täysi. 3 toistoa, kaikki pallopalkalla.

Kaukoja. Kotona sisällä onnistuu muutaman metrin päästä kaikki, paitsi maahan istumisesta ja seisomisesta edistää ihan vähän. Kentällä näköjään on vielä vaikeampi juttu, edisti myös seisomaannousuissa. Lopuksi otin vielä ihan nenän edestä, jolloin ei edistänyt yhtään, mutta seisomaannousut olivat taas ilmaanpompahduksia. Nyt se hyppäsi kyllä ihan paikallaan, eli ei siirtynyt taaksepäin.

Metallinoutoa. Kaksi toistoa pelkkää tuomista ja yksi luovutus. Eipä olla muistettu treenata luovutusta, tulee edelleen vähän vinoon istumaan. Aika läheltä ohi kulki kolme koiraa ulkoiluttajineen, ne Huima malttoi hyvin jättää noteeraamatta.

Seuraamista hyvällä kontaktilla, kerran vilkaisi koirapuistoon päin (sinne olisi muutenkin tykännyt kyttäillä). Innokasta ja vähän edistävää, vasemmalle käännökset edelleen aika huonoja, mutta nyt Huima osaa itse jo korjata niitä jos jään itse kulmaan hidastelemaan.

Innokas treenattava, kivat treenit. Ainoa tappio oli ruutumerkkien katoaminen sillä välillä kun käytiin Rudyn kanssa pienellä lenkillä. Toivottavasti joku otti ne edes tarpeeseensa.