Huiman kanssa ollaan muutama viikko otettu vähän rennommin – tässä välissä ollaan ainoastaan kerran käyty Rudyn kanssa treenaamassa. Tarkoitus oli mennä kerhon omiin kisoihin helmikuussa, mutta kun sinne ei mahtunutkaan (aiemmin kerhon jäsenillä on ollut mahdollisuus ilmoittautua ennakkoon), niin motivaatiokin laski kummasti pohjalukemiin. Ei sillä että siellä olisi pisteillä juhlittu, mutta olisihan se ollut helpompi tutustua uuteen luokkaan tutussa ja turvallisessa hallissa.

Tänään oltiin vähän ratsastuskeskuksen parkkipaikalla pikatreenaamassa - otettiin ruutu (jonne karkasi), pari ruudun loppua, seuraamista ja luoksetulon pysähdys. Olihan sillä Huimalla vielä jotain jäänyt muistiin, ihan kivasti teki. Varsinkin seuraamisen käännökset olivat tänään tosi hyvät. Luoksetulon pysähdys onnistuu nykyään myös aika varmasti takapalkalla – mitenhän sen saisi vielä onnistumaan silloinkin kun takana ei ole palkkaa...

Kotona ollaan vähän treenailtu tunnaria hajuttomilla ja omalla, sekä kaukokäskyjä. Kaukokäskyistä ei varmaan ikinä saada ihan onnistunutta liikettä aikaiseksi, minkäänlaista edistystä ei vaan kerta kaikkiaan tapahdu.