Ollaan käyty vähän siellä täällä treenailemassa pieniä pätkiä. Tuntuu vaan käyvän vähän yksipuolisiksi meidän treenit, kun hinkutetaan jatkuvasti niitä samoja hankalia juttuja. Pitäisi muistaa ottaa niitä kivoja ja helppojakin liikkeitä että toinen pääsisi kunnolla pätemään :o) 

Aika innokkaasti Huima silti jaksaa tokoilla, ja tuntuu että varsinkin kaukoista on tullut sille ihan hauskakin juttu. Edistystäkin ehkä vihdoin tapahtuu – juuri kun olin varma että siitä ei tule ihan ikinä mitään. Edelleenkään asentojen vaihdot eivät mene varsinaisesti ihan niin kuin pitäisi, Huima kun nousee pompahtamalla eikä sievästi hissinä. Vaan onkohan sillä mitään merkitystä jos kerran pysyy paikallaan? Seisomasta maahan on edelleen ihan vaiheessa, mutta maasta seis ja istumasta seis menee aika kivasti jo pidemmänkin matkan päästä.

Ruudun loppuosaa pitäisi alkaa nyt petraamaan, liikkeellelähtö on luvattoman hidas. Olen koittanut saada siihen vauhtia namipurkkia tai lelua heittämällä, mutta vielä ei ole tuottanut tulosta. Tarvinnee miljoona toistoa tämäkin ennen kuin uppoaa kaaliin.

Seuraaminen sen sijaan on ollut tosi hyvää jo pitkään, saas nähdä milloin se perinteinen notkahdus tapahtuu ;-)  Eilen teetti kyllä vähän töitä saada Huima ruotuun kun se bongasi kesken kaiken parkkiksen reunamilta jonkun hiipparin.

Luoksetulo paranee pikku hiljaa. Huiman kanssa onneksi voi harjoitella melkein pelkästään pysähdyksiä, luoksetulon vauhti ei pahemmin siitä kärsi. Ilman nameja se toope näyttää edelleenkin aika hämmentyneelle pysäyttäessä – kun on kerran luokse käsketty, niin onhan se kumma kun emäntä alkaa kesken hyvän vauhdin pysähdyksiä karjumaan...