Käytiin vähän Rudyn kanssa tokoilemassa Konepajalla. Huima oli oikein iloisella tuulella vaikka oltiin aamupäivällä käyty jo juoksulenkilläkin.

Aloitettiin ruudulla. Huima huomasi jo autosta tullessa ruudun ja kirmasi suoraan sinne. Ajattelin että varsinaisesta ruutuunlähetyksestä tulee helppo nakki kun kerran ruutu oli jo bongattu, mutta eikö mitä. Etummaisen merkin takana muutoin sulaneella parkkiksella oli lumikökkäre, ja se taisi jotenkin hämätä Huimaa kun piti juosta ensin kaksi kertaa ruudun sivuun. Kolmannella kerralla lumipaakku otettiin pois ja  takareunalle vietiin namipurkki – Huima kaarsi hiukan sivuun mutta oikaisi reitin hyvissä ajoin. Lopuksi otettiin vielä yksi lähetys ilman namipurkkia ja seisomisen kanssa.

Sen jälkeen yksi ruudun loppuosa, vähän seuraamista (käännökset taas vähän hukassa), luoksetulo ja kaukoja. Kaukoissa tökki taas se eka istumaannousu, huomaa kyllä että ei olla vähään aikaan treenailtu. Samaan aikaan ohi meni vieraita koiria, ja Huima keskittyi enimmäkseen niiden töllistelyyn.

Viimeisenä otettiin vielä tunnari kolmella kapulalla (kun ei enempää ollut mukana), ja se sujui oikein hienosti ja varmasti.