Pitkästä aikaa käytiin ihan tokoilemassa – jotain pientä vaan on tehty tässä välissä. Huimalla oli keskittyminen vähän vähissä, vaikka ei siellä ostoskeskuksella kovin kauheaa häiriötä pyhäpäivänä ollut. Muutenhan tuo oli ihan innokas.

Aloitettiin tyhjään ruutuun lähettämisellä vähän ylipitkältä matkalta. Loistava ruutuunmeno ja loistava seisomaan pysähtyminen! Niin ja hyvä vauhti. Ruudun loppuosa ei mennytkään sitten ihan niin hyvin, eka kerta meni kyllä ihan oikein, mutta kun piti vielä ottaa toinenkin niin johan tuo alkoi ennakoimaan. Tehtiin sitten muutama kerta niin että kävelystä en kutsunutkaan sitä luokse vaan kävin palkkaamassa makuulle. Lopuksi tehtiin vielä luoksetulolla, ja nyt se sitten hidasteli.

Muutama liike putkeen (liikkeestä seis, seuraa, luoksetulo ((tosi hyvä!)), ja kaukot ((joista takapalkalle autolle)).

Lopuksi vielä paikallamakuu, jossa Huima äityi haukkumaan sadan metrin päässä kävelevälle autolle. Hyvänen aika sitä.