Hölköteltiin tänään Huimiksen kanssa Kytäjällä. Huima pysytteli vastoin tapojaan kohtuullisen lähellä – onneksi. Viimeistä Haiskarille menevää mäkeä ylös pinkoessa näin jättiläiskokoisen puputin istuskelemassa polulla, ja aloin huhuilla metsään päin haistelevaa Huimaa lähemmäs. Silmiä hieraistuani suu loksahti auki, kun jättiläispupu paljastuikin ilvekseksi!

Onneksi Huima ei huomannut eläintä ollenkaan (eikä näin ollen lähtenyt kissajahtiin) vaan sain sen kytkettyä. Olisikohan Huima haistanut ilveksen jäljet metsästä kun sinnepäin niin nuuskutteli. Katti  istuskeli muina kissoina polulla, ja olin juuri aikeissa ryhtyä karkottamaan sitä metelöimällä, kun se kääntyi ja lönkytteli coolisti tiehensä. Me saatiin myös jalat allemme – siihen suuntaan mistä olimme tulleetkin.

Jonkun matkan päässä näin Huiman katoavan pöpelikköön, mutta kun vilkaisin taakseni, niin siellähän se Huima olikin. Kovasti tuo olisi ollut menossa pöpelikköönkatoajan perään, mutta kun näin jo mielessäni miten olemme  mirrien saartamana, niin katsoin parhaaksi kutsua sen sieltä pois ja vähän äkkiä.

Loppumatkasta – koira vihdoin viimein kytkettynä – tapahtui vielä kolmaskin episodi. Huima pomppasi tienposkeen myyrähypyllä, ja katsoin että lihavan myyrän se saikin kiinni. Tarkemmin taas katsottuani huomasin että tällä kertaa se sitten olikin oikeasti pupujussi. Onneksi Huima oli saanut vaan läimäytettyä sitä tassulla, eikä ollut ottanut lainkaan hampaisiinsa, ja minijänis pääsi pompottelemaan syrjemmälle. En ole ennen noin pientä jänöä nähnytkään, olisiko pituutta ollut viitisentoista senttiä. Onneksi se selvisi välikohtauksesta ehjin nahoin – vaikka pystyn lopettamaan myyrät Huiman jäljiltä, niin pienen söpön pupun lopettaminen olisi ollut kohtuutonta.

Lenkki jäi vähän lyhyeksi, mutta onneksi kukaan ei joutunut kenenkään suuhun. Vähän aikaa taidetaan vältellä iltalenkkejä Kytäjälle.

Treenipuolelta sen verran, että olen vihdoin saanut takapihalle tökittyä kepit ja raahattua hyppyesteen. Nyt on tavoitteena joka ilta ennen ruokaa hypätä 650 g kapulan kanssa ja pujotella kepit. Kovasti tuntuisi ainakin motivaatiota löytyvän ;-)