Siitä on jo niin kauan kun Huimalle viimeksi olen ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan naksutellut, joten ajattelin että aloitan Tomeran kanssa jostain, mikä ei haittaa vaikka menisikin ihan poskelleen. Siispä kaivettiin hämähäkinseittien alta kaapin pohjilta esiin kosketuskeppi.

Ekalla sarjalla (n. 10 naksausta) Tomera jo teki monta ihan oikeaa suoritusta, se on niin utelias että kepin nähdessään se ei tyytynyt vain vilkaisemaan sitä, vaan työnsi joka paikkaan ehtivän nenänsä oitis kiinni keppiin. Välillä se sitten taas koitti kovasti tarjota kontaktia - huomaa mitä meillä on viime aikoina treenattu ;-)

Tauon jälkeen toinen sarja meni jo paremmin, ja loppuillasta kun otin vielä kolmannen, niin joka ainoa toisto onnistui! Voin jo vähän liikuttaa keppiä poispäinkin, ja nappinenä seurasi. Enää pitäisi keksiä, mihin kaikkeen tuota kepukkaa voi käyttää.

Eilen oltiin tokoilemassa Sveitsissä. Nyt kun on kaksi koiraa, ja ennestäänkin laho pää, pitää kotona jo kirjoittaa lapulle että mitä ollaan oikein tekemässä. Ainahan sitä suunnitelmaa pitää sitten tilanteen mukaan rukata, mutta onhan siitä suuri apu kun ei tarvitse kesken kaiken pysähtyä raapimaan päätään. Varsinkaan Tompan kanssa, joka ei nyt siedä yhtään keskeytystä treenituokioonsa, muuten nenä vie.

Huima pääsi ensin tekemään, ja Tomppa kiljui sillä välin autossa. Otettiin seuraamista, liikkeestä istumista, ruutu (valmiiseen ruutuun jossa näkymättömissä purkki), luoksetulon pysäytys ja askelsiirtymiä. Seuraamista tehtiin kahdessa osassa, joista ensimmäinen meni tosi hyvin, ja toista kun alettiin tehdä, oli jo jotain ehtinyt tapahtua ja seuraaminen oli aika flegmaattista. Siitä sitten kunnon kehuilla taas skarpattiin. Kaikki muu menikin sitten aika hyvin, ruutukin alkaa sujua taas tauon jäljiltä entiseen malliin.

Tomppa pääsi seuraavaksi kentälle, ja Huima jäi kiljumaan autoon. Kumpaakaan muuten ei näyttänyt erityisemmin häiritsevän se, että kaveri huutaa autossa, mutta viisainta lienee seuraavan kerran laittaa se luukku kiinni...

Tomera "superkirsu-Tomppa" lähti heti kentälle päästyään jäljestämään meidän jälkiä - selvästi sen piti ottaa selville missä me oltiin Huiman kanssa oikein oltu. Sain sen ennen ruutua lelulla takaisin. Koko ajan piti olla tarkkana että se ei ehdi touhuamaan omiaan, ja silti nenä painui muutaman kerran maahan. Hajut on nyt niin mielenkiintoisia, että narulelukin on vähän siinä ja siinä onko parempi.

Tompan kanssa aloitettiin tänään perusasennolla ja ekan kerran muutaman metrin seuraamisella. Imuttamalla mentiin, ja naksua käytettiin apuna. Oikein hyvin meni - mitenköhän noista nameilla houkutteluista vaan pääsee eroon...

Tänään otettiin ekan kerran eteenmenoa. Olin ottanut karvapallon jo aiemmin autosta ja jättänyt kentän reunalle, sitten käytiin Tompan kanssa katomassa sitä, ja parinkymmenen metrin päähän lähetyspaikalle mentiin hihnassa. Toinen toisto tehtiin vähän kauempaa ja niin, että vein Tomeran lähetyspaikalle namin kanssa. Varsin vauhdikkaat eteenmenot tuli tehtyä - ainoa vaan että karvapallo on niin hyvä lelu, että vähän aikaa Tomera sitten rallasi sen kanssa ympäri kenttää... Kannattaa näköjään olla vähän varuillaan kun sitä käyttää, ja katsoa ettei kovin lähellä ole muita treenaajia...  Toisella lelulla sain sitten kummallakin kerralla pallon pois, mutta selvästi karvareuhka on paljon kivempi. Siitä on Tomeralle vähän harjoitusvastustakin kun on niin iso, kerran pallo selätti Tompan oikein komeasti :-)

Lopuksi leikittiin vähän narulelulla, ja enempää ei uskallettu tehdäkään kun meno oli tänään selvästi vähän villiä.

Päällepäätteeksi mentiin Usmiin lenkille. Huima sai huidella alkumatkan irti, ja Tomera oli kiinni, sitten vaihdettiin niin että Tomppa oli irti. Ei ihan paras mahdollinen fiilis olla flunssassa eksyksissä jyrkillä kallioilla, kun toinen eläin vetää kuin hinaaja, ja toinen laukkaa hysteerisenä riistanjälkien perässä >:-/   
Tomeran luoksetulo toimii tosi hyvin kunhan ei ole jälkiä näköpiirissä, mutta kun nenä toimii, niin korvat näköjään menevät lukkoon. Mitähän tuon kanssa tekee? Turha varmaan toivoa että olisi joku ohimenevä vaihe...