Töistä kotiintultua ajattelin kokeilla miten Tomera menee valmiiseen ruutuun. Laitoin koirat sisään ja tein nurmikolle ruudun, jossa oli palkkana läpinäkyvä lasinen ruokakippo. Tomppa ulos, vähän virittelyä lelulla ja perusasentoa, ja sitten lähetys ruutuun. Tomera empi sekunnin sadasosan, ja spurttasi sitten aika varman näköisesti suoraan ruutuun!

Sitten lähdettiin vielä vähän jäljestämään – mikä olikin vähän vaikeampi juttu kun kaikki säälliset jälkimetsät olivat täynnä farmariautoja. Hyvä sää oli näköjään saanut muutkin liikkeelle. Tompalle tehtiin sitten Peuranpään risteykseen noin sadan metrin jälki, joka ei vanhentunut oikeastaan ollenkaan. Pohja oli aika hyvää, enimmäkseen sammalta jossa oli vähän ruohotupsaita, mutta ei muuta aluskasvillisuutta. Risuja oli sen verran että jäljestä tuli ensimmäistä kertaa ihan pikkuisen kiemurteleva.

Tomera löysi jäljen hyvin ja lähti ajamaan aika mukavasti. Hiukan enemmän se seilasi jäljen päällä kuin aiemmin, mutta pysyi kuitenkin koko matkan alle puolen metrin säteellä jäljestä (ihan hyvin kun hajuvana oli varmaan aika laajalla leijuva). Nameja oli suurimmalla osalla askelista, välissä oli taas yhden-neljän askelen tyhjiä. Tänään Tomera jätti suurimman osan nameista maahan. Juustoista se söi muutaman, mutta melkein kaikki frolicit jäivät koskematta. Onneksi olin laittanut tällä kertaa loppuun palkkapurkin kunnon herkuilla.

Jäljelle kävellessä oli vähän jännitystäkin, kun tietä pitkin kulkiessa tuli täysperävaunullinen rekka vastaan kahdeksaakymppiä. Väistettiin Tompan kanssa ojaan, ja rekka meni ehkä vajaan parin metrin päästä ohi helvetillisellä metelillä. Tomera niiasi vähän, mutta oli saman tien häntä pystyssä jatkamassa matkaa. Kun on kiire harrastamaan, ei ehdi paljon rekkoja mietiskellä!

Kotiinpäin ajaessa tuli mieleen että mahtoikohan sillä olla vielä vähän autopahoinvointia jäljellä jäljellä? Kymmenisen minuuttia se ehti hengähtää ennen jäljelle lähtöä, mahtaakohan huono olo mennä siinä ajassa ohi..? Pitänee ottaa tämäkin jatkossa vähän paremmin huomioon.

Huimalle tehtiin linjoille jana, joka meni kyllä ihan hömpsöttelyksi. Jäljenpätkä vanheni puolisen tuntia, ja janalta oli matkaa jäljelle vajaa 30 metriä. Huima eteni aika kivasti suoraan ja sopivalla vauhdilla, löysi jäljen ja lähti ajamaan oikeaan suuntaan, mutta saman tien lähti jäljeltä vinoon niin, että meni kepin ohi ja koko ajan kauemmas jäljestä ennen kuin ehdin edes huomata (hämärä oli tullut enkä enään nähnytkään loppumerkkiä). Huima kuitenkin etsi jäljen  niin, että tupsahti suoraan lopussa olevalle palkkapurkille.

Tänään Tomera täytti kunnioitettavat 17 viikkoa. On se aika iso jo, kun naapurin täti kyseli tänään sen nähdessään että kumpi se on ;-D  On se Huimaa vielä melkein puolet keveämpi, puntari näytti tänään jotakuinkin 9,7 kiloa. Korkeutta oli tullut pari senttiä lisää viime mittauksesta, nyt se on jo rotumääritelmän alarajoilla – 43 senttiä! Kauhea hujoppi  :o)