Huiman agilitytreenit käyvät viikko viikolta hankalammiksi. Tänään oli sijaisope, ja teemana peruutus. Ekan radan aikana vannoin jo mielessäni että Tomeran kanssa ei tähän hommaan aleta ensinkään, mutta katsotaan nyt.  Toinen radanpätkä meni jo vähän paremmin ;-)

Mitäs tämän päivän treeneistä edes sanoisi...ehkä sen että kun itse hiukan hidastaa ja miettii, niin sujuu paljon paremmin. Yllättävää. Molemmat ratapätkät olivat tänään sellaisia, että lentävä lähtö ei ollut mahdollinen, ja etukäteen jännitti hirveästi miten meidän käy lähdössä. Huima yllätti taas, ja jäi vain kerran istumaan esteen taakse, ja aika monta starttia otettiin kun sähälättiin - tai siis ohjaaja sähläsi - niin paljon. Sillä ainoalla jämähdyskerrallakin sain Huiman heti liikkeeseen, vaikkakin seuraava aita ylitettiin vielä tosi nihkeästi.

Tänään hinkutettiin Huiman kanssa enemmän kuin koskaan ennen, ja ihmeen hyvin se sen kesti! Ei tällaisia treenejä varmasti kärsisi joka viikko ottaa, mutta näin väliin ehkä ihan ok. Huima meni tänään tavallista paremmin putkeen, antoi takaaleikata kepeille (mikä oli kyllä ihan vahinko-ohjaus ;-)), teki hyvät ja vauhdikkaat kontaktit, ja oli kaikin puolin varsin mainio. Sehän se tuntuukin kamalimmalle, kun koira yrittää parhaansa, ja ohjaaja räpeltää. No oli kyllä vaikea harjoituskin!

Kepeillä tulikin sitten tänään päivän (tai vuoden) yllätys. Arvasin että niistä tulee sanomista, ja niinpä meidät pistettiinkin harjoittelemaan keppejä taas kerran uutta tyyliä kokeillen. Ja ihme ja kumma, nyt taisi löytyä ratkaisu siihenkin ongelmaan! Käsky kävi että en saa vilkaistakaan Huimaa kun se pujottelee, vaan ennemminkin katsoa sivulle. Hankalaa oli kun koko ajan teki mieli kurkkia mitä Huima tekee, mutta selvästi se auttoi! Vielä kun jätin vartaloavunkin pois, ja kehuin Huimaa pitkin matkaa, niin se pujotteli hienosti. Hiukan hitaasti, mutta teknisesti hurjan paljon paremmin.

Olipas meillä rankka ilta, mutta plussan puolelle taisi silti saldo jäädä :o)