Tomera odotti häkissä, kun Huima aloitti pitkällä seuraamisella ja ruudulla (palkka valmiina ruudussa). En tiedä oliko ruutu pahassa paikassa, vai eikö Huima hahmottanut sitä muuten vaan, kun juoksi liian pitkälle. Toinen toisto ok, pysäyty seisomaan ja palkka namipurkista.

Tomera oli aika hyvässä moodissa kun aloitettiin kontaktilla sekä sivulla että edessä. Sitten käytettiin tilaisuutta hyväksi kun Tihku ja Jami olivat tauolla, ja uskaltauduttiin päästämään peto irti. Sen verran Tomppa osaa jo istua paikoillaan, että saatoin jättää sen siksi aikaa kun itse siirryin vajaan kymmenen metrin päähän kutsumaan sen luokse. 2 x pysäytys lelunheitolla, ja viimeinen suora luoksetulo. Huiman kanssa on aina pitänyt tehdä paljon enemmän pysäytyksiä kuin suoria, mutta luultavasti Tomeralle pitää tehdä toisin päin. Tuli mieleen tietenkin vasta kun olin jo tehnyt kaksi peräkkäin, ja Tomppa vähän hidasteli kun piti tulla suoraan luokse. Sen verran laajaa kierrosta Tomera teki lelunsa kanssa, että ei sitä voi kyllä irti laskea silloin kun muutkin ovat kentällä, mutta onneksi lelu sentään palautui joka kerta käteen parin kierroksen jälkeen.

Luoksetulon päälle vahvistettiin vielä paikallaistumista, kävelin vähän matkan päähän, ja sitten takaisin palkkaamaan. Ok.

Sitten otettiin vielä ruutua, ja Tompalle kävi sama homma kuin Huimallekin - pitkäksi meni ekalla yrittämällä, ja namipurkkikin jäi huomaamatta kun oli saman värinen kuin matto. Toinen yritys onnistui Tompaltakin. Tehdään siis seuraavaksi taas vähän helpotettuna, ja pitää nyt tarkkaan miettiä kannattaako sitä ottaa hallilla jos sieltä ei löydy kunnollista paikkaa missä ei ole hirveästi tavaraa takana.

Huima teki toisella kierroksella vähän lisää seuraamista, liikkeestä istumista, hyppynoutoa metallilla, ja luoksetulon. Kaikki muu ok, mutta tuo ikuinen murheenkryyni luoksetulo tökki taas vaihteeksi. Ekalla yrityksellä se ennakoi, joten en pysäyttänytkään sitä, ja sittenhän siitä tuli ihan epävarma että mitä tässä oikein pitää tehdä. Seuraavalla kerralla se sitten tietenkin hölkötteli läpi eikä noteerannut pysäytyskäskyä ollenkaan. Otettiin väliin naksuttelemalla ja sitten yritettiin uudelleen kun mieli oli taas  vähän parempi. Johan se onnistui. Lopuksi vielä lyhyt paikallaistuminen.

Tomeran toinen kierros alkoi hypyllä. Ensimmäinen kerta lelun perään hyppäämällä, ja sitten kaksi toistoa niin, että ensin käsky ja hyppy, ja sitten vasta lelu perään. Sen jälkeen taas vähän perusasentoa (kontakti olikin aika hyvä!) Sitten kokeiltiin vähän seuraamista imuttamalla, mutta ei siitä kyllä tule yhtään mitään; kontakti on heikko ja takapää lähtee liiraamaan ulospäin. Lopuksi vielä vähän kapulanpitoharjoitusta ensimmäistä kertaa oikealla kapulalla, ja päälle vielä ihan pienet kontaktit naksulla. Toinen kierros oli Tomeran osalta vähän liian pitkä, selvästi se alkoi lopussa jo väsähtää eikä enää jaksanut keskittyä ihan niin hyvin. Kaksi kierrosta on hyvä, mutta ei kannata ahnehtia sen kanssa liian pitkiä pätkiä.

Tomeran hallitreenit menivät tänään varmaan paremmin kuin koskaan, ja ensimmäistä kertaa se malttoi keskittyä aika hyvin rauhallisempiinkin juttuihin. Meidän häkin lähellä oli toisessa häkissä joku vihaisen kuuloisesti haukkuva iso koira, ja itseä vähän stressasi sen rähinä. Ainoa kohta johon ruudun saattoi tehdä, oli vielä häkin edustalla (hyvän matkan päässä kyllä), ja tietenkin rähinä alkoi joka kerta kun koirat juoksivat ruutuun. Ruudussa ollessa Tomeraa vähän pelotti, mutta muuten se ei näyttänyt onneksi pahemmin piittaavan. Täytyy ensi kerralla koittaa mennä mokomasta mahdollisimman kauas.

Huima oli muuten oikein hyvä, mutta miten voi olla mahdollista, että en saa sitä millään oppimaan luoksetuloa enkä voi-kaukokäskyjä, vaikka niitä on vuositolkulla hinkutettu?