Mitään ei olla ehditty tässä välissä tehdä, mitä nyt vähän lumileikkejä harrastettu. Tiedä sitten onko Tompalla vähän liian vähän actionia, kun tuntuu että harrastuspäivinä (+ omana ratsastuspäivänäni) ei kauheasti jää aikaa lenkkeilyyn eikä mihinkään muuhunkaan. Juuri kun pääsin kehumasta miten kiltti ja helppo Tomsku on, sille on taas alkanut kasvaa pirunsarvet.

Kotona alusvaatteiden ja sukkien varastelu ja reijitys jatkuu, kukista viedään kaikki kuivuneet lehdet (fiksu tyttö, ymmärtää sentään olla ottamatta niitä vehreitä lehtiä), ja koko ajan pitää lisäksi vihjailla että jotain tarttis tehdä. Onneksi Tomera kumminkin leikkii aika paljon itsekseenkin omilla leluillaan.

Ulkona pitää tietenkin kyntää kaikki lumikasat ja roikkua Huiman hihnassa. Vastaantulijoiden ilmestyessä näköpiiriin alkaa jo tuskanhiki kirvota otsalle, kun tiedän mitä kohta seuraa; Tomera vetää ja tempoo hihnassa kahdella jalalla ja hyvässä lykyssä vielä säestää esitystä kiljumalla, ja jos vastaantuleva koira alkaa haukkua showta tai on muuten vaan epäilyttävän oloinen, Huimakin alkaa haukkua ja kiskoa – tosin ihan eri syystä kuin Tomppa. No nyt näyttäisi ainakin sille, että Tomerasta ei ihan heti remmirähjää tule, kun se kiskoo innoissaan myös niiden koirien luo, jotka aika selvästi ilmaisevat että eivät Tomerasta tykkää.

Viime aikoina myös ohikulkijat ovat päässeet Tomeran suosioon. Jos ulkoilijoita on paljon, Tomppa ei kauheasti noteeraa, mutta satunnaisten kävelijöiden kohdalla pitää myös nousta kahdelle jalalle heiluttamaan häntää. Huima oli kyllä ihan samanlainen sekä koirien että ihmisten suhteen ainakin ekat pari vuotta, joten ihan tuttua toimintaahan tuo on. Kumma kyllä että käytös tuntuu vaan pahenevan, vaikka ihmiset eivät yleensä noteeraa Tomskun lähestymispyrkimyksiä (onneksi se ei ole mikään söpö pallero), ja taatusti en ole päästänyt sitä hihnassa tutustumaan vastaantuleviin koiriin.

Pihalla ollaan leikitty narupallon ja lumen kanssa. Lumessa on ihana hyppelehtiä ja mönkiä, ja loikkia lumipalloja kiinni. Välillä nuo kaksi innostuvat juoksemaan hirveässä hepulissa pihaa ympäri - ja kylläpä onkin mukava tunne kun osuu niiden radalle ja saa noin viidenkymmenen kilometrin tuntivauhdilla 35 kiloa porokoiraa suoraan omaan polveen.

Ehkä kaikesta tuosta kaahaamisesta johtuen Tomera onkin sitten aika sutjakassa kunnossa. Rupesin eilen katselemaan että sen lonkkaluut kerrassaan törröttävät. Jotenkin laihtuminen on vaan tapahtunut niin vaivihkaa, ja kun Tomppa on taatusti pirteä ja hyvässä turkissa niin varsinaisesti huomasin sen vasta nyt. Hyvähän se on hoikka ollakin, mutta ehkä pikkukoiran ruoka-annoksia on syytä kumminkin vähän nostaa. Kohta se taitaa syödä emäntänsä vararikkoon.

Aina välillä pikkupirusta kehkeytyy onneksi se kainaloinen joka tulee kiehnäämään kuin kissa ja ruinaamaan rapsutuksia.
Viime aikoina on kuulunut monelta suunnalta juttua koirien käytöshäiriöistä ja muista vaivoista, ja on kyllä aika ihanaa että itsellä on toistaiseksi kaksi tervettä, iloista ja hyväpäistä koiraa, pienistä remmiongelmista huolimatta