Huima meni sairaslomalle Klaukkalaan, ja Tomera lähti samaiseen paikkaan kiristelemään isotädin ja Kuuran hermoja. Huiman maha taitaa olla jo ihan kunnossa, eilen se oli vielä päivällä tehnyt parit kunnon plöröt takkahuoneen rappujen alle. Tuoksu oli kotiintullessa tyrmäävä, ja jähmettynyttä kurakakkaa oli aika kiva siivota laattojen saumoista. Päättämätön  Kakkasiivouksen jälkeen pesin veriläntit yläkerrasta, ja jynssäsin matolta oksennukset. Koiran omistamisen riemuja.

Tassuhaaveri ei onneksi tainnut olla ihan niin paha kuin verimäärästä olisi voinut päätellä – haava on anturan juuressa, joten (toivottavasti) pysyy paremmin kiinni. Tomeralla alkoi olla eilen illalla jo niin paljon ylimääräistä energiaa kun kaikki aika on mennyt Huiman (ja Huiman sotkujen) kanssa sähläämiseen, että olipa kiva jättää kaksikko aamulla Taikarumpulaan. Siellä kyllä taatusti tyhjenee takki Tomskultakin!

Hoitotädiltä ehti jo tulla kuvaraporttiakin – sanoisin, että on aika hyvä palvelu Nauru

Tässä koko konkkaronkka, vasemmalta Piiku, Kuura, Tomppa ja Huima. Tästä oli semmoinenkin versio, jossa Tomera työntää Huimaa syrjemmälle, jotta näkisi itse paremmin. On mahtanut aidan toisella puolella olla ihmettelemistä, jos sieltä on joku sattunut poronpäärivistön bongaamaan.

Kuurakin on näemmä heltynyt leikkimään pennun kanssa:

Ja sitten omaa kivaa kun vanhat eivät enää jaksa?

Kaikkien kuvien c Tuija Luusua