Kerrankin voidaan melko hyvällä omallatunnolla Huiman kanssa sanoa, että olipas helpot agilitytreenit.

Tänään oli vuorossa taas kaksi pätkällistä melkein pelkkiä aitoja, eli ei ihan meidän lempparia. Rataa kuivaharjoitellessa ei ollut vielä oikein mitään käsitystä, miten siitä selvittäisiin, mutta lopulta taidettiin yllättää Mattikin suoriutumalla molemmista ratapätkistä aika sujuvasti! Ekalla radalla ainoa takkuava paikka oli viimeinen aita, se kun oli poikittain edelliseen nähden, ja se olisi pitänyt meidän ohjaussuunnitelman mukaan hoidella takaaleikkauksella. Taisi olla ensimmäistä kertaa kun Huiman kanssa yritettiin tuommoista kohtaa takaaleikata, ja eka kerta menikin aika lailla reisille. Paikkaamalla saatiin se sitten miten kuten onnistumaan, mutta selvästi se oli Huimalle aika vaikea paikka.

Toisella puoliskolla ei tullut mistään oikein mitään sanomista, joten eipä tarvinnut paikkaillakaan. Tehtiin siis meidän treenien historiaa Huiman kanssa.

Kun radat menivät kerrankin niin sujuvasti ettei tarvitse sen enempää surkutella, ehdin ikuistaa tämän päivän huippusuoritusten radat:

Eka näytti jotakuinkin tältä:

Ja toinen tältä:

***************

Illalla töistä kotiutuessani olin ihan varma että Huiman kanssa jää tämän päivän treenit kokonaan väliin, se kun kulki kolmella jalalla vielä pitkään sisälle tultuammekin ja näytti pahemman kerran vammautuneelta. Vaan onneksi se oli kumminkin vaan varpaiden palelua – Tomppa oli tonkinut kopista viimeistä hippua myöden kaikki oljet ulos, ja ilmanvaihdon varmistamiseksi repinyt myös oviverhon irti. Huima-raasu (se ennestään jo näivettynyt), oli sitten saanut palella koko päivän huimassa neljän asteen pakkasessa. Eihän Tomppa palele kun sillä on kunnon karva, mutta Huimalla on steriloinnin jäljiltä kauhean huonon kylmänsieto.

Täytyy huomiseksi laittaa koppiin vanha porontalja lämmikkeeksi kun oljet on loppu. Tuskin maltan odottaa missä kunnossa tarha on huomisiltana...