Niin siinä sitten kumminkin kävi, että Huiman tauti tarttui, ja Tomsku-raasu oli hulivilillä lauantain. Toivottavasti ei viety pöpöä Taikarumpulaankin.

Tomeralle tauti iski ihan yhtä nopsaan kuin Huimaankin, ensin se oksensi autoon, ja ennen kuin olin löytänyt sopivaa bussipysäkkiä, se oli räjäyttänyt sinne myös ruikulit (Huima oli kertakaikkisen järkyttynyt matkatoverin huonosta käytöksestä). Lauantai-iltana Tomppa oli jo ihan  kunnossa, vaikka tauti oli niin raju että Tompalta tuli vähän vertakin. Emännän kakankuurauskiintiö on nyt täytetty seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi.

Illalla kaksikko kaahasi jo jäällä, kun Huimakin arveli tällä kertaa jään jo kestävän. Sunnuntaina käytiin myös kahteen otteeseen nauttimassa Sastamalan jääolosuhteista, ja koirat ottivat ilon irti – Hyvinkäällä kun ei pääse jäistä nauttimaan. Molemmat spurttailivat ja kierivät vuoron perään, ja Tomera kehitti uuden tehokkaan tyylin, jossa juostaan ensin minkä kintuista pääsee, ja syöksytään sitten täydestä vauhdista niskoilleen kierittelemään. Hurjan näköistä, mutta ei sen niskat kumminkaan touhussa katkenneet.

Tomskun hulivilistä johtuen ei edelleenkään olla treenattu muuta kuin tänä aamuna ihan vähäsen. Huima teki (hitaan luoksetulon hyvillä pysähdyksillä) ja liikkeestä istumisen, ja Tomppa teki hienoja seisomisia (liikkeestäkin, + vähän pidemmällä seisomisella), ja surkeita (mutta sitäkin innokkaampia) perusasentoja. Luin Raiku-veljen blogista miten Raiku tarjoaa sivulletuloa jo ihan itse, Tomera ei tarjoa kyllä muuta kuin riekkumista. Jospa se lamppu pikkuhiljaa syttyisi senkin pienessä päässä.