Eli hiljaiseloa ollaan taasen etupäässä vietelty, ja tämän päivän agiränkkäritkin menivät ohi huomaamatta. Onneksi ei sentään ihan niin ohi, että oltaisiin lähdetty hallille treeneihin (kiitos vaan muistutteluista, ja ensi kerralla vielä vähän aikaisemmin ).

 Viikonloppuna käytiin Vammalassa viimeisen kerran kaahaamassa jäällä ja vähän metsässäkin. Tomera pysyi hyvin tallessa, ja Huima samoin, mikä olikin ihan hyvä, kun sunnuntaisen umpihankilenkin loppupuolella meitä kohti juoksi irtonainen bullmastiffi (ja toinen samanmoinen oli hihnassa). Tomera oli kiinni ja tiukasti takanani piilossa kun karjahtelin hirviölle pysähdyskäskyjä, ja Huimaakin pelotti sen verran että se tyytyi vain haukkumaan kauempana. Muutaman metrin päässä koira pysähtyi ja isäntänsä sai sen kiinni. Vaikka se ei näyttänytkään sille että tulisi päälle, se kuitenkin vähän pelästytti – mutta aika kiinnostavaa oli myös katsoa Huiman ja Tomeran toimia. Tomppa selvästi luotti siihen että minä puolustan sitä, ja Huimaa pelotti vielä senkin jälkeen kun koira oli kiinni, eikä se olisi millään uskaltanut tulla koirien läheltä ohi ja luokse. No onneksi se ei ollut niin hullu että olisi lähenyt haastamaan uros-bullmastiffia! Muuten Huimasta on kyllä selvästi tullut ärhäkämpi muille koirille sen jälkeen kun Tomera tuli taloon.

Sunnuntai-iltana Tomera pääsi ensimmäistä kertaa hölkkälenkille. Koirat saavat aina kärsiä emännän ratsastustunneista – jos tunti menee penkin alle, eivät koirat pääse lenkille, mutta jos sattuu sujumaan, ne voivat joutua vaikka hölkälle.  Sunnuntain tupsujalka oli siis suopealla tuulella, ja kotiin tultua laitoin Huiman vetovyöhön ja Tomeran hihnaan ja eikun loskaan pinkomaan. Oma kunto on sen verran huono, että Tompallekaan ei pääse tulemaan liikaa rasitusta, oikeastaan vauhti näytti sille siinä mielessä sopivalle, että se meni nättiä ravia tavallisen kävelylenkin peitsaamisen sijasta. Huima ei kyllä jaksanut yhtään vetää, vaan juoksi vierellä, ja Tomppa ei onneksi edes yrittänyt vetää, vaan hölkötti sekin aika sievästi.

Tomskun maantantain aamutokoilu oli poikkeuksellisesti näyttelytreenausta huhtikuun debyytiä varten. Ei se kyllä kovin lupaavalta vaikuttanut, kun seistessä Tomppa piti jalkoja mahan alla eikä antanut korjata, ja juostessa esitti rodeohevosta. Mittaaminen ja hampaiden katsominen sentään sujui hienosti, vaan ehkä se on vähän eri asia sitten kun käsittelijänä on vieras ihminen...

Agiränkkäreistä tullessa poikettiin Riksun Sittarin parkkipaikalle vähän tokoilemaan, ettei reissu olisi mennyt ihan hukkaan. Myrsky aloitteli puhaltelua, ja liput ja lipputangot pitivät meteliä. Kun paikka oli muutenkin Tomeralle ihan outo, se ei oikein pystynyt keskittymään, vaan töllisteli vähän väliä tielle päin. Irti en uskaltanut laskea sitä ollenkaan, ja hihna tuppasi vähän myös haittaamaan hommia. Saatiin me sentään jotain tehtyä, ja ainakin tuli huomattua, että tarvittaisiin paljon erilaisia paikkoja ja häiriöitä.

Huima sen sijaan lentää aina tuulen mukana, ja nytkin se tokoili häntä tötteröllä ja ihan tohkeissaan. Otettiin vähän seuraamista, luoksetulo pari kertaa (kohtuullisesti meni), ja vähän kaukoja (jotka ei kyllä taaskaan sujuneet). Leikittiin pallon kanssa ja Huima sai vähän etsiä sitä jättiläiskokoisen lumikasan päältä. Hauskaa oli.