Ei Tomeran miespelko näköjään mikään kovin yleismaailmallinen ilmiö ole. Eilen kävi vieras miesvieras, ja Tomera kapusi heti syliin ja toi wubbaa vedettäväksi. No vieras toki osasi käyttäytyä koirien kanssa, eikä tehnyt mitään päätöntä, niin kuin lauantain kammotus.

Molemmat koirat ovat taas vaihteeksi huonovatsaisia – pitikin mennä taas antamaan niitä selkänikamia, vaikka tiedän että ne eivät sula. Huuto Illalla kumpikin oli kovin väsynyt, ja yöllä piti käydä molempien kanssa pihan perällä. Huiman onneksi saattoi laskea valopanta kaulassa itsenäiseen vessareissuun.

Huonovointiuudesta huolimatta Tomppa tuntui iltalenkin jälkeen vielä innokkaalle vähän puuhastelemaan. Ensin tehtiin lelun kanssa seuraamista – jos sitä nyt siksi voi kutsua. Intoa oli kyllä kovasti, mutta Tomera venkuloi lelun toivossa aika mahdottomasti. Tiedä sitten onko siitä mitään haittaakaan, kunhan vaan palkkaa oikeassa kohdassa. Nopeat luoksetulon loput ja maahanmenot saatiin patukalla tehtyä hyvin, maahanmenoissa kyllä pylly tuppasi jäämään vähän koholle, mutta luulen ettei sitä kannata nyt noteerata. Lopuksi otettiin vielä namin kanssa perusasentoja edestä sivulle, sekä lyhyt paikallamakuu näkösällä.

Tomera malttoi omalla pihalla keskittyä taas ihan eri lailla kuin muutamana viime kertana hallissa tai vieraassa paikassa. Tai olisko sitten vaan tähdet olleet meille suosiollisia.