Maanantaina oli pitkästä aikaa aika vaikea rata, ja oli hankala hahmottaa miten Huima sen menisi. Parissa paikassa luulin siitä liikoja ja autoin sitä liian vähän, mutta muuten selvittiin ihan kunnialla. Paikkaukset onnistuivat, ja Huima oli oikein halukas urheilemaan.

Tomppa pääsi Huiman treenien jälkeen vähän leikkimään ja tekemään ihan pieniä tokojuttuja, ja keskittyi tehtäviinsä ihan hyvin. Lopuksi käytiin koko autoretkueen kanssa peltolenkillä haistelemassa tuomen ja pupujen tuoksuja, ja aika rentona neljän koiran joukkio jo yhdessä kulki.

************************

Tiistain tokossa oli vuorossa ensin vapaavalintaiset kolme liikettä, ja sen jälkeen tehtävärata. Tomppa esitteli surkeassa jamassa olevia jääviään + seuraamista, ja teki muutaman vähän vähemmän surkean kaukokäskyn. Riitan päivän ohjeet kuuluivat näin:

  • Maahanmeno ensin kuntoon ilman seuraamista, esim. patukalla palkkaamalla.
  • Seisomista kannattaa tehdä pallolla, alustaa myös tulevia luoksetulon pysäytyksiä.
  • Seuraamisessa paikka ja kontakti hyvä (tehtiin ihan muutaman metrin pätkiä)
  • Seuraamisen palkkaaminen hyvä patukalla joko vasemmasta kädestä takakautta, tai kainalosta vetämällä. Varo palkkaamasta liian korkealta.
  • Palkkaa kaukoissa tiheämmin ja taakse heittämällä, ja ota seisominen mukaan.


Temppurata meni suurimmilta osin hienosti, ja pystyin pitämään Tomeraa koko ajan vapaana. Nauru Häiriötäkin oli vähemmän kun vettä tuli kuin aisaa eikä ylimääräisiä koiria juuri ollut. Jokunen suunnistaja hölkkäsi ohi. Ruutu ensin namipurkilla ja sitten toiseen ruutuun näyttämällä: tosi hyvät, kontaktia häiriössä: ok, hyppy: aika loistava Cool, luoksetulo: sujui, kapulan pitämistä: ei sujunut, tunnari vierailla hajuilla: ei onnistunut (kannattaa varmaan tehdä ihan varmaksi ensin niillä hajuttomilla + omalla...)

Lopuksi piti ottaa ryhmäpaikkamakuu, mutta eihän siitä mitään tullut. Joko Tomppa oli kyllästynyt tokoilemaan, tai sitten se ei iljennyt istua eikä maata märässä maassa. Äh.