Huima pääsi Ledin kanssa lenkille, ja Tomera sai treenata sen jälkeen taas vähän pyöräilyä. Hienosti se sujuu, eikä Tomppa edes vedä yhtään. Vauhti ja matka pidetään edelleen pieninä, tänään mentiin parin kilsan lenkki hidasta ravia.

Kotiin päästyä otettiin Tompan kanssa pari noutoa kapulaa leluun vaihtaen, ok. Lisäksi muutama vähän haluton nosto. Sitten harjoiteltiin sitä hyppäämistä palloa kantaen. Tompalle oma pallo suuhun, ja sitten toista heittämällä hyppy yli. Helppo homma! Lisäksi otettiin vielä kaksi toistoa alokasluokan hyppyä – kymppi kummastakin. Nauru  Lopetettiin agilitykeppien pujotteluun kuuden kepin sarjalla ja namilla peruuttaen vetämällä. Olipas kaikki tänään kovin helppoa!

Huima pääsi myös vähän verryttelemään, se sai harjoitella (ekaa kertaa Nolostunut) aidan kiertämistä. Vähän oli pitkät piuhat, se piti ohjata tosi tarkkaan taakse ettei hypännyt väärään suuntaan. Josko se se sen kalloon kumminkin jossain vaiheessa uppoaisi. Sitten kokeiltiin – myös ensimmäistä kertaa – kokonaan itsenäisiä keppejä. Löysi se Hui oikean välin ja lähti pujottelemaan, mutta jäi kyllä vähän vilkuilemaan taakseen että mihin ohjaaja jäi. Luulisin että se siitä lähtisi myös kehittymään jos vaan jaksetaan treenata. Päättämätön