Molemmat koirat pääsivät aamulla Peuranpääntiellä ensin esineruutuun, ja sitten jäljelle.

Kumpikin koira näki kun lähdin veimään esinettä ruutuun, mutta eivät sitä minne saakka menin, tai mihin jätin esineen (mokkahanska). Suikale oli noin 15 metriä leveä ja 50 metriä syvä, Huiman esine oli takarajan liepeillä ja Tompan vähän lähempänä. Kummallakin koiralla samanlainen suoritus; täysillä perille saakka, kiepaus ruudun laidasta laitaan, esineen bongaus ja täyttä vauhtia takaisin. Jopa siis Tomerakin palautti esineen supernopeasti. Jee!

Huima pääsi jäljelle ensin, sen jälki oli vain parisenkymmentä minuuttia vanhentunut. Keppejä neljä, kulmat 90° 2 x oikealle. Parissa paikassa vähän frolicceja ja loppupalkaksi namipussi. Intoa oli vähän liikaa keskittymiseen nähden, jarrutella sai paljon ja kulmasta mentiin ekalla kerrralla vähän yli. Hyvin Huima etsi takaisin jäljelle, mutta yksi kepeistä jäi siinä kohtaa löytymättä.

Tompan jälki oli noin 45 minuuttia vanhentunut, 150 m. pitkä, keppejä kaksi, ruokapurkkeja yksi matkalla ja yksi päässä, sekä esineinä hanska, sukka ja irtorulla. Rullan ja toisen kepeistä se jätti ilmaisematta, muut toi oma-aloitteisesti. Sää oli tyyni ja kostea, lämmintä 15 °. Kulmia Tompalle oli kaksi, ensimmäinen 90° oikealle, ja toinen vahingossa vielä vähän terävämpi. Jana meni tänään hyvin, vauhtia oli, mutta jäljen se löysi heti. Takajälkeen tosin lähti, mutta korjasi itse aika pian – taisi huomata että siihen suuntaan on tie vastassa.

Tomppa jäljesti tänään vähän entistä rivakammin, mutta ei sitä vieläkään tarvinnut jarrutella. Nameja oli matkalla parinkymmenen metrin välein muutama kerrallaan, olisikohan jäljestys sen takia ollut vähän sujuvampaa? Molemmat kulmat se meni aika varovaisesti, ekalla se kääntyi vielä takaisinpäinkin varmistelemaan. Pari kertaa harhautui jäljeltä parin metrin päähän, mutta korjasi hyvin itse.

***********
Harrastelun jälkeen mentiin vielä lenkille, ja puolivälissä – ekaa kertaa muuten – molemmat koirat häipyivät omille teilleen muutamaksi minuutiksi. Ehdin hyvin poiketa sivupolulle ja mennä kunnolla piiloon odottelemaan, ja kohta sieltä tultiinkin tuli hännän alla ja hirveällä jyminällä laukaten. Molemmat juoksivat ensin ohi, sitten Huima teki äkkijarrutuksen ja kääntyi, koukkasi aika läheltä, kääntyi taas ja löysi piilon. Vaikka harmitti kun pääsivät hukkaan, niin Huiman etsimistä on kyllä aina ilo seurata. Tomppa olisi tainnut kyllä ilman mummua jäädä hukkateille – se näytti juoksevan vaan täysillä ja jättävän etsimisen Huiman huoleksi. Sen ei näköjään noilla taidoilla kannata paljon porukasta eksyä.