Tänään Tomsku pääsi toista kertaa IH:n agikurssille. Ohjaaja nieleskeli tyhjää vähän aikaa kun näki mitä Tomppa-raasun pään menoksi oli kaavailtu:

1242838804_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Enpä olisi luullut että Tomppa noista selviää, mutta niin se vaan pikkukoira teki kaikki ne kiemurat mitä pitikin! Kummallakin radanpätkällä eka kerta oli vähän harjoittelua, mutta toisella kerralla se meni jo aika hienosti. Huomattiin että Tomppa kyttää vähän välinameja, joten mentiin sitten kumpikin kuvio loppuun saakka ilman palkkaa tai edes namillavetämisiä. Päivän hankaluus oli V:n muotoiseksi taiteltu putki, jonka Tomera meni ihan hyvin kunhan sisään saakka pääsi, mutta sisäänmenossa oli muutaman kerran vähän ongelmia. Pari kertaa Tomppa hypätä-roiskautti taas aidan yli jättiläispompulla kun katseli niin tiiviisti ohjaavaa kättä. Oiskohan sukuvika?

Lopuksi pujoteltiin pitkät kepit kertaalleen läpi, hyvin sujui.

Tomppa oli kerrassaan hyvin kuulolla koko treenien ajan, ja väliajat se odotteli oikein rauhallisesti. Palkkasin sitä tänään heittämällä joko palloa tai pyörivää namipurkkia.

******************

Huima pääsi Tompan jälkeen toiselle kentälle vähän tokoilemaan (suojeluihmisiä ei näkynyt tänään ollenkaan). Seuraamista, liikkeestä istumista, kaukoja, luoksetuloa ja paikallamakuu. Luoksetulo oli ekalla kerralla tosi hyvä, mutta kun menin ottamaan toisen perään, se alkoikin tarjoamaan seisomisenkin sijasta maahanmenoa. Muuten kaikki sujui Huimalta oikein hyvin, ja se näytti olevan tosi tyytyväinen päästessään vuorollaan harrastamaan. Hymy