Päivän agitreenirata oli maailmanhistorian vaikein muistettava; kiemuroita pyörittiin sinne tänne ja esteet näyttivät olevan ihan mielivaltaisessa järjestyksessä. Jonkun luokan (2?) kisarata se kuitenkin oli, vähän isommalle kentälle tehtynä vaan.

Viisi minuuttia ei riittänyt rataantutustumiseen mitenkään, mutta onneksi meitä oli tänäänkin vain kolme, joten ehdittiin pähkäillä koukeroita kunnolla. Kaikeksi yllätykseksi mentiin Huiman kanssa lopulta rata melkein oikein, vain yksi aita ylitettiin väärin päin. Nauru

Päivä oli kuuma ja mökkiviikonlopun rasitukset painoivat, mutta Huima jaksoi juosta lujaa. Oli eka kerta kahteen kuukauteen, kun myös itse kykenin juoksemaan kunnolla, mikä nyt ei näyttänyt olevan kovin paljon – loppusuoralla tuli taas hyytyminen, ja Huima sai juosta omin nokkinensa maaliin. Onhan se oma kunto laskenut vielä entisestään parin kuukauden köpöttelykauden aikana, mutta onneksi koirat ovat sentään suht koht tikissä.

Jossain välissä Huima näyttää oppineen ainakin auttavasti takaakiertämistä, tai sitten meillä vaan kävi tänään tuuri. Kieli ulkona  Kepeille tultiin 90° kulmassa siltä paremmalta puolelta, ja Hui osasi mennä sisään oikeasta välistä, ja pujottelikin aika hyvin, mitä nyt yhteen keppiin törmäsi ohjaajaa töllistellessään. Sapiskaa saatiin oikeastaan vain A:n alastulosta, jossa Hui toisella kertaa vähän lintsasi.

Tänään opeteltiin tekemään myös sujuvampia kurveja. Eipä ole käynyt mielessä, että koiran on helpompi tehdä täyskäännös jos sen kanssa koukkaa ensin vähän kauemmas esteen taakse, ja siitä sitten pyöreästi toiseen suuntaan. Ja kymmenyksiä kuulemma säästyy.

Tomppa pääsi juoksemaan lopuksi oman pikkuradan Ninnin jälkeen.  Niille oli neljä aitaa vähän mutkittelevassa linjassa (se vastainen käsi!), 180° käännös hypylle, josta 90° kulmassa putkelle. Muuten meni loistokkaasti, mutta putken suulta lähdin sadasosasekuntia liian aikaisin jatkamaan ja Tomppa peruutti mukana.

Välissä koitettiin A:ta niin, että Matti kiipesi harjalle namien kanssa ja itse vedin Tomskua valjaista. Melkein huipulle päästiin taas, kunnes korkeanpaikan kammo iski. Sitten olikin enää turha yrittää mitään. Vaikeaa on!

Lopuksi Tomppa juoksi vielä aitarivin toisin päin. Matti arvioi, että se osaa jo vähän lukea itsekin rataa, ja sen homman opetteluun nämä helpommat radanpätkät varmaan ovatkin omiaan. Vauhtia riittää myös hyvin, ja hypyt ovat taatusti ilmavia.

Muuta ei sitten Tompan kanssa ehditty tehdäkään, kun raivauksen jälkeen Matti piti meille vielä teorialuennon. Tarpeeseen tuli, varsinkin meidän keskiviikkotreenejä varten. Hiukan on paineita etten sössi Tompan kanssa kun varsinainen valvova silmä puuttuu...