Tiistaitokoilut tokoiltiin vaihteeksi vieraassa paikassa lasimuseon takana kera mudijoukkion. Tomera ei ole pahemmin nähnyt Budaa, joten paikallamakuuseen saatiin sitten vähän niin kuin vierasta makoiluseuraakin.

Huima aloitti pitkällä seuraamisella, tehtiin vähintäänkin voittajan kaavion edestä, ja aika kivasti meni. Palkkaus purkilla lopuksi. Perään Marin tekemä puhdas ruutu (kerrankin oli kaikki tötteröt siellä missä pitääkin), palkka seisomisesta. Hyvä vauhti, tarkka sihti. Cool
 
Tomera jatkoi seuraamisharjoittelulla, aluksi se näytti pompahdellessaan ihan superpallolta, mutta rauhoittui treenin mittaan vähän. Ensin ilman namia, sitten lelulla. Taisi mennä vähän väärinpäin, ehkä kannattaisi aluksi vähän verrytellä sitä imuttamalla..? Vieraassa paikassa Tomppa otti vähän enemmän häiriötä Taikasta, mutta suht hyvin teki vaikka lähellä juoksenneltiin ja leikittiin. Kontaktitreeni meni myös aika hyvin kun pönötettiin Taikan edessä. Tosin noottia tuli ohjaajan keno-asentoisesta päästä.

Liikkeestä seisominen ei mennyt sekään ihan yhtä hienosti kuin viime viikon treeneissä, pysähtyi kyllä hyvin ja jäi seisomaan, mutta tuppasi liikehtimään takaisin palatessa.

Luoksetuloa – ensin stoppi namipurkkia heittämällä, sitten suora. Ok.

Liikkeestä maahanmenoa, tai ensin kokeiltiin liikkeestä, ja sitten keskityttiin pelkkiin maahanmenoihin kun oli vähän vaikeaa. Kun käsky on tarpeeksi painokas, lakoaa.

Tauon jälkeen otettiin pitkää seuraamista imuttamalla. Namien kanssa menee kyllä tosi hyvin, temponvaihtelut, käännökset ja askelsiirtymiset menee niin kuin pitääkin. Josko se joskus vielä alkaisi sujua ilman namiakin.

Jotain oli sentään viime viikosta Tomeran aivosoluissa kypsynyt pieneksi ymmärrykseksi – edestä sivulletulot sujuivat huomattavasti paremmin kuin viimeksi. Pienen olkapään kääntämisen se kyllä vaatii (tai ehkä aika isonkin Kieli ulkona).

Lopuksi vielä pelkkää tiivistä eteentulemista. Aika nolosti se työntää ensin kuononsa jalkoväliin, mutta ehkä me ei nyt tyyliseikoista perusteta.

Huima
teki paikallamakuun katsellen Budan luoksetuloharjoittelua. Aikaa meni useampi minuutti, seisoin aika lähellä kun häiriö oli paha. Muutaman minuutin Huima makasi oikein rauhallisesti, sitten pääsi pari haukkua kun Buda juoksenteli namin perässä edes takaisin ihan nenän edessä. Sain sen onneksi siitä hiljenemään.

Myös Tomera otti lopuksi paikallamakuun kahden mudin välissä. Se ei ollut yhtä rauhallisen näköinen kuin viimeksi, joten en uskaltanut lähteä käymään ollenkaan piilossa. Seisoin parin metrin päässä ja ehdin reilun minuutin aikana antaa sille aika monta välipalkkaa.

Huima oli tänään tosi hyvä, kyllä sen kanssa vaan on ilo tehdä silloin kun se on tuolla päällä. Tomppa oli aika railakkaalla tuulella ja raateli ohjaajan kädenkin patukkaa purressaan. Ei senkään treeneissä  erityisesti mitään vikaa ollut, se kyllä yleensä  yrittää parhaansa. Häiriötä oli  myös aika sopivasti, ja on ihan mahtavaa että Tomeraa pystyy treenaamaan vapaana melkein paikassa kuin paikassa. Toista oli Huiman ollessa tuon ikäinen... vieläkin hiki kihoaa otsalle kun sitä muistelee.

Kivat oli treenit taas, vaikka vähän pitikin kärsiä vilua ja nälkää. Nauru