Illaksi tuli helle, mutta kun kerrankin oli joutoaikaa, niin lähdettiin Sveitsiin aikeinamme tokoilla vähän. Huima jaksoi tehdä kaukokäskyt ja vähän seuraamista/askelsiirtymiä, laiskan luoksetulon pallolla.  Hyppynoutoa se jaksoi enää puoliteholla jos sitäkään, joten lopetettiin. Nuorempana Huima jaksoi mitä vaan, ihan sama mikä helle oli, mutta nyt alkaa näköjään ikä jo sen verran painaa, että enää ei helteessä viitsi urheilla. Kaukoja tehtiin nyt toista kertaa rappusilla, ja vihdoinkin se on meistä molemmista hauskaa! Joku kouluttaja juuri taannoin sanoi (tai luinkohan jostain) että tuo on ihan turhaa kikkailua mistä ei ole mitään hyötyä, vaikka luulisi että koira tapaeläimenä oppii vaihtamaan asentoa tietyllä tyylillä? Taitaa olla kumminkin ainoa keino, jota Huiman kanssa ei olla vielä kokeiltu, joten kokeillaan sekin. Kieli ulkona

Tomeran piti aloittaa eteenmenolla - olin vienyt ison karvapallon sille valmiiksi. Viimeisestä kerrasta kun ollaan tätä harjoiteltu, on tosiaankin aikaa, ja pipariksihan se meni. Vaikka pallo on iso niin Tomppa ei nähnytkään sitä, ja niinpä se spurttasi liikkeelle, ja teki kaiken maailman koukeroita, ennen kuin jäljesti pallolle. Nauru Toinen kerta meni sitten jo hyvin, ja Tomppa malttoi jopa seurata kun tultiin yhdessä pallolta lähetyspaikalle. Ehkä me otetaan tämäkin nyt repertuaariin.

Sitten piti testata hyppynoutoa pallolla, mutta niin se alkoi vaan olla Tompastakin veto pois pallon kanssa juoksentelun jäljiltä. Sain sen kumminkin hyppäämään pallon perässä esteen yli, ja kaksi kertaa jopa tuomaan sen hyppäämällä takaisin. Ihan ok.

Pakko oli vielä kokeilla Tompankin kanssa kaukoja rapun päällä. Ei se yhtä siististi vaihda asentoa kuin Huima, mutta aika hyvin kummikin. Yllättävää, miten hyvin se osasi nousta maasta seisomaan, vaikka sitä on harjoiteltu vain ihan vähän namilla vetämällä. Luulen että harjoitellaan tätä nyt Tompankin kanssa korokkeella, omat hermot ainakin säästyvät tuolla tapaa.

Lopuksi otettiin vielä auton vieressä varjossa paikallamakuu, kun neidin mieliala näytti olevan siihen niin kovin hyvin sopiva. Päättämätön Minuutin verran näkösällä, ja jokunen hetki piilossa auton takana. Rauhallisesti sujui.