Loppuviikon touhuilut

Keskiviikkona käytiin Tompan kanssa viesteilemässä P-nellan ja Taikan kera, tällä kertaa Peuranpääntien kangasmetsässä. Taika pinkoi taas nimensä mukaisesti täsmäohjuksena, ja Tomppa hönöili niin kuin viimeksikin. Tällä kertaa veikkaan sen mennessään jäljestäneen sienestäjien haisuja, tai ainakin niillä main oli tuoreennäköisiä sienenrippeitä maassa missä Tomera kuhnaili. Toinen setti otettiin polulla, lyhyemmällä matkalla ja patukkapalkalla, ja johan alkoi Tomeralle meno maistua. Tomppa on valeraskautensa jälkeen alkanut nirsoilemaan syömistensä kanssa, ja ehkä sille on muutenkin lelupalkka mieluisampi. Kuvittelin vaan että se ei välttämättä jaksaisi leikkiä juostuaan, tai että leikkiminen vie juoksutehoja. No, katsellaan.

Sillä välin kun Tomppa harrasti, Huima oli hoitolaisena. Kaksi kertaa sen kanssa oli yritetty lähteä lenkille, mutta kummallakin kerralla Huima oli päättäväisesti kääntynyt sadan metrin päässä takaisin hoitopaikkaan päin. Sen jälkeen se oli parkkeerannut ikkunan eteen sohvalle ja jäänyt tuijottamaan tielle. Varmaan raukka ajatteli että hänet varmimmin noudetaan sieltä mihin jätettiinkin, joten kannattaa odotella tarkkaavaisena paikan päällä ettei jää iäksi mieron tielle.

Keskiviikkoillasta lähdettiin taas mökille. Tomera kävi vähän torstai-aamuna tokoilemassa, mutta oli niin kuumaa, että ei sitä oikein huvittanut. Otettiin tokoilun lisäksi myös kosketusalustaharjoitusta, nyt niin että koitin saada siihen vauhtia ja kummatkin tassut alustalle. Heiniltä tuli kontakteihin vinkki, jossa alusta laitetaan kontaktin keskelle, ja kun koira lyö siihen molemmat tassut peräjälkeen, vauhti ei hidastu, mutta kontakti on varma. Saas nähdä, täytynee noilla koe-eläimillä testata ainakin.

Marjassakin käytiin taas torstai-iltana. Tomeran kanssa on mukava marjastaa, kun se jää norkoilemaan ihan lähelle kun pysähdyn eikä katoa heti niin kuin Huima. Tosin Tomsku tuppaa sitten välillä tulemaan samoille marja-apajille. Se syö ihan kauheasti marjoja, röyhtäilee vaan välillä ja jatkaa taas mussutusta. Huima sai olla hihnassa puuhun kiinnitettynä, ja hoitaa vahtikoiran virkaa. Pari kertaa se hälyttikin niin vihaisesti, että aloin jo ihan tosissani pelkäämään että se haistoi karhun, niitä kun on tuolla meidän marjametsässä ainakin joskus ollut.

Perjantaina koitin opettaa Tomeraa uimaan, ja kannoin sen sylissäni vähän pidemmälle, mutta niin että tassut vielä pohjasivat. Kivat vauhtiraidat sain omaan vatsaan ja käsiin, muuta tulosta ei pahemmin tainnut tulla... Tomera seisoi jähmettyneenä vedessä sen aikaa kun käskin, mutta loikki valtavilla pompuilla turvaan rantaan heti kun mahdollista. Huima loikki vedessä innoissaan, ja olisikohan se sapettanut Tomppaa, joka rannasta pois päästyämme kävi taas Huiman päälle. Kamalalle nuo ottelut kuulostavat, mutta eivät nuo taida kyllä ihan tosissaan olla, kun ei edelleenkään muuta vahinkoa tullut kuin limaiset kaulakarvat kummallekin. Vaan eipä se silti ole suotavaa tuommoinen käytös.

Nyt onkin hiljaista, kun koirat ovat hoidossa. Huima on Ledin, Varpun ja Pasin kaverina mökillä, ja Tomera on Tuijan hellässä ja Piikun ja Kuuran vähän vähemmän hellässä huomassa Taikarumpulassa. Kyllä on koiraton elämä kamalaa, onneksi tätä ei tarvitse kärsiä kuin kerran vuoteen!