Kiirettä piti, mutta vähän ehdittiin puuhastella kummankin eläimen kanssa pitkästä aikaa ennen töihin lähtöä. Huima sai aloittaa kolmen kepin pujottelulla – vasemmalta puolelta menee hyvin, oikealta ei sitten millään. Nyt osasi jo odottaa vikan kepin kohdalla ohi lentävää namia.

Sitten piti vaihtaa Tomeraan, joka oli odotellut syrjemmällä. Vaan eipä otettu Tomeraa, se kun kävi heti Huiman päälle kun laskin sen irti. Näemmä Tompan mielestä kenenkään muun kuin hänen ei tarvitse harrastaa eikä varsinkaan syödä nameja.

Tomppa sitten kaulanahasta vieden takaisin liekaan ja Huima sai jatkaa tekemällä vähän pidemmän seuraamisen josta sai Cesarit palkaksi. Hiukan Huiman keskittymiseen taisi vaikuttaa se että Tomppa norkoili siinä lähellä, joten seuraaminen oli vähän huolimatonta. Palkkansa Huima pääsi syömään sisään, joten saatoin laskea pedon irti.

Tompalle samat keppihommat kuin Huimallekin, ja samoin sanoin. On se oikea puoli vaan vaikea! Kun olen näin kärsimätön, niin taidan viritellä pihalle vähän useammankin kepin ja laittaa elmukelmut väliin. Sitä ei ollakaan koskaan vielä kokeiltu kummankaan kanssa.

Sitten Tomppa hyppäsi, namipalkka heti seisomisesta. Perään kokeiltiin miten tokoilu sujuu pelkällä loppupalkalla. Tomera oli bongannut Cesarit pöydältä (se voi olla osasyynä rähinäänkin...), joten se oli jo vähän menossa siihen suuntaan ekan seuraamispätkän jälkeen. Eipä saanut vielä siitä palkkaa, vaan otettiin toinen samanlainen, noin vajaan kymmenen metrin seuraaminen perään käännöksineen päivineen. Ja vähänkö Tomera oli hyvä! Ekaa kertaa tuota ehkä voi jo kutsua seuraamiseksi, ja kun palkkaakaan ei ollut taskussa, kainalossa, eikä kädessä, niin jopa olin äkäpussiin tyytyväinen!

Hiukan arvelutti hakea Huimaa sisätiloista ja laittaa sitä samaan tarhaan räyhäkkeen kanssa, mutta eipä siinä sitten taas ollut mitään ongelmia. Mokoma Tomera, että pitääkin olla ihan nyhverö, ja silti tuommoinen häirikkö.

******
Eilisen tilipäivän kunniaksi ilmoitin Huiman syksylle kahteen agilitykisaan, yhteensä neljään starttiin. Päästään testaamaan uusia kisa-areenoita, joista toinen on vielä maneesi. Hui kauhistus!