Sunnuntaina ohjelmistossa oli Kelliksen tokotreenit. Huima sai taas aloittaa paikallamakuulla, ja kun vettä tuli kaatamalla, niin se ei ollut asiasta kovin innoissaan. Melkein vein sen jo takaisin autoon, kun näytti sille että se ei suostu edes istumaan märälle nurmikolle. Makasi se sitten rauhallisesti, ja käväisin piilossakin. Toisella puolella makaava koira haisteli ja hyöri kovasti, ja toisella puolella noustiin useamman kerran istumaan, mutta onneksi Huimaa ei hetkauttanut.

Sitten Hui lennätettiin autoon ja Tomppa pääsi tekemään aloluokan liikkeitä. Kolme viikkoa näköjään tarvittiin siihen, että Tomppa alkoi unohtaa vetoleikin kauhistukset – nyt pääsin ekaa kertaa palkkaamaan sitä lelulla! Olkkarileikit on varmaan auttaneet, ja kun leluna oli harvoin käytetty ihana karvareuhka, niin pakkohan Tompan oli vähän vetää. Varovaisesti vedettiin ja enimmäkseen jahdattiin, mutta siitä se lähtee pikku hiljaa.

Treeni aloitettiin taas riviseuraamisella, normi aloluokan kaaviolla. Palkkailin matkan varrella muutaman kerran. Välillä meinasi Tompalta usko loppua ja nenä mennä maata kohden, mutta ihan kivasti se kuitenkin osaamiseensa nähden teki.

Seuraamisen jälkeen luoksetulo ilman loppuasentoa, ok. Sitten peräkkäin liikkeestä maahanmeno ja liikkeestä seisominen, kaikki käskytettynä. Paremmin ja vähemmillä avuilla meni kuin viimeksi, maahanmenoon annoin vielä aika reilun avun. Luokse palaamisessa oli tällä kertaa ongelmia, kun Tomppa ei olisi millään malttanut odottaa vapautusta.

Lopuksi vielä hyppy; ensin aloluokan hyppy käskytettynä (ok, vähän taisi ehkä seistessä liikahtaa paikaltaan), ja perään avon takaisinhyppy istumasta. Sitten Tompalle sai riittää, ja Huima pääsi vielä vähäksi aikaa kentälle.

Sade oli onneksi laantunut ja Huimaa huvitti taas tokoilu vähän paremmin. Ensin se teki pieleenmenneen hyppynoudon ojatun kapulalla. Kapula lensi vähän vinoon, ja jäi töröttämään pystyyn, ja sehän Huimaa hämmensi. Jonkin aikaa se mietti mitä kummaa kapulalle voisi tehdä, sai sen sitten poimituksi, mutta kun ajatus oli jo ehtinyt katketa, se kiersi esteen. Toinen yritys meni muuten hyvin, mutta taas se luovutusasento jäi väljäksi.

Sitten tehtiin EVL-juttuja, joiden harjoittelun olen Huiman kanssa lopettanut jo aikaa sitten. Vaan hyvin ne sujuivat, pitäisköhän jatkaa harjoituksia..? Ekana merkkiä; ensin pallo merkin taakse, ja toisella kertaa lähetys tyhjällle merkille ja siihen seisomaan. Matka ei ollut täysi, mutta suoritus oli hyvä. Perään ohjattua noutoa, ensin yhdellä kapulalla merkiltä seisomasta, ja sitten kaikilla kapuloilla niin että mentiin käskytettynä yhdessä ensin merkille, ja siitä lähetys kapulalle. Nanosekunnin arpoi että hakisiko keskimmäisen, mutta oikea sieltä sitten tuli.

Odotellessa tehtiin vielä vähän kaukoja (edisti vähän) ja seuraamista.

*********

Illalla Tomsku pääsi vielä tekemään takapihalla reilun 100 metrin jäljen. Pehmo kun on, niin kyllä se muisti hyvin vielä viime kertaisen jäljestyksen seuraukset, eikä meinannut millään lähteä ajamaan. Kun aikamme odoteltiin, niin sitten se alkoi tosi varovasti pikku hiljaa jäljestää, ja selvästi odotti että kohta joku taas pistää nokkaan. Onneksi ekana esineenä oli palkkapurkki, ja siitä sitten pikku hiljaa jäljestysinto parani. Ei se lopussakaan vielä niin varmasti mennyt kuin ennen viime kerran insidenttiä, mutta loppuun saakka päästiin kumminkin. Jäljen kaksi kulmaa meni kohtuullisesti, ja positiivista oli, että esineistä se löysi kummatkin kepit, ja esineistä kaksi kolmesta + kummatkin palkkapurkit.

********

Reunamerkintöjä
Huomasin launtaina että Tompan silmäkulmassa on pieni haava. Mahtoikohan se saada sen perjantain kahakassa, vaikka näyttikin siltä että Huima ei siinä tilanteessa puolustanut itseään? No, onneksi Tompan silmäkulma, eikä Huin.

Metsälenkit Tomeran kanssa alkavat olla yhtä mahdottomia kuin Huimankin kanssa. Varsinkin alkumatkasta Tomppa sinkoilee sinne tänne ja tosi pitkälle – milloin minkäkin ärsykkeen perässä. Onneksi se tulee yleensä kutsuttaessa nopsaan takaisin eikä muutenkaan viivy kovin kauaa, mutta eipä tarvitsisi ensinkään lähteä. Selvästi sille on tullut myös varmuutta siihen että se löytää kyllä takaisin, jolloin se uskaltaa tietenkin olla aina vaan pidempään poissa näköpiiristä... Pahuksen porokoirat!