Perjantaina tein illasta Tompalle pikajäljen. Ikää puolisen tuntia, mittaa vajaa 200 metriä, yksi kulma, kaksi keppiä, kaksi muuta esinettä ja loppupalkkapurkki. Tällä kertaa tehtiin eri suuntaan kuin kaksi aiempaa jälkeä, ja nyt se ei tuntunut enää kovin muistelevan edelliskerran haaveria vaan ajoi aika "normaalisti". Vauhti oli toki hidas, ja pari ylimääräistä kurvia se teki, mutta muuten meno oli suht keskittynyttä. Kulman se selvitti hyvin, kummatkin esineet löytyivät mutta kepit jäivät hukkaan. Myös loppupalkalle se oli pysäytettävä, olisi muuten mennyt ohi.

*********
Lauantaina päästiin pitkästä aikaa valoisiin viestitreeneihin. Taika teki ensin, se juoksi urhoollisesti melkein koko sorakuopan poikki painanteita uhmaten. Vähän sitäkin avitettiin huhuilemalla, mutta pitkästä matkasta ja näköesteistä huolimatta meni hyvin!

Tomppa-Tomera juoksi samoilla raiteilla, mutta vähän lyhyempää matkaa. Eka pätkä oli ehkä 100 metriä, ja pisin 150 metriä. Kolmannella lähetyksellä se oli harhautunut jonnekin ihan muualle kuin minne piti, ja se piti kutsua takaisin. Olisikohan se lähtenyt peuranhajujen perään, kuoppa kun tuntuu olevan aina täynnä herkullisia tuoksuja. Toisella yrittämällä (ja toisen pään huhuilemana) se juoksi sitten ihan hyvin, samoin takaisin päin.

Matka oli Tompalle pisin koskaan tehty, ja kun reitillä oli aika paljon näkymättömissä juoksemista, niin ihan tyytyväinen olin kuitenkin pieneen pinkojaan hairahduksesta huolimatta. Vauhtia on tullut myös vähän lisää.

**********

Sitten tehtiin koko porukalle esineruutu. Huima aloitti, löysi hienosti ja nopeasti kaksi esinettä, mutta kolmas, rajalla ollut tuotti niin paljon pään vaivaa että se käytiin etsimässä yhdessä. Mikähän lie siinä niin vaikeaa ollut?

Tomera löysi myös aika nopeasti ekan esineensä, mutta oli sitten taas ihan pallo hukassa että mitä sille pitäisi tehdä. Meni vähän noutoharjoitusten puolelle koko treeni, mutta josko jonkinlainen älyn pilkahdus olisi ollut kuitenkin nähtävissä?

Tomera tuli lisäksi ruudusta tassut ihan punaisina, ja kuviteltiin että se oli tahrinut ne mustikkaan, kun värikin oli olevinaan vähän sinipunervaa. Illalla sitten huomasin (oltiin oltu jo välissä suolenkilläkin Piikun ja Kuuran kanssa), että Tomera nuolee tassuhaavaa.  Haava oli onneksi sääressä, ja seuraavana aamuna jo ihan hyvin rupeutunut.

***********
Sunnuntai sitten ei ollutkaan kovin riemukas harrastuspäivä. Koirat olivat syöneet lauantaina iltaruoakseen hirven luita, ja ne näemmä eivät ole kovin hyvin sulavaa tavaraa. Kummatkin oksensivat aamulla sulamattomia luunkappaleita, ja toisesta päästä tuli lisäksi kovia tuotoksia vähän väliä. Arvoin pitäisikö lähteä ollenkaan tokotreeneihin, mutta lähdettiin kumminkin.

Tiedä sitten johtuiko vatsanväänteistä vaiko muusta, mutta ryhmään ei päästy treenaamaan kummankaan kanssa. Tomera teki jotenkuten luoksepäästävyys-osuuden, mutta sitten se ei enää suostunut menemään maahan, eikä oikeastaan sivullekkaan. Namitkin se sylki pois. Huomasin että oma toiminta menee jo aika paljon painostamisen ja hermostumisen puolelle, joten eipä sitten muuta kuin Tomppa autoon ja Huima tilalle.

Huima
oksensi parkkipaikalle vielä yhden luunpalasen, ja kentällä se vaan veti ilmaa nenäänsä kun paikalla oli joku outo porokoira jota piti näemmä tutkailla tarkasti matkan päästä. Huima on kyllä niin tarkka tyttö muiden porokoirien suhteen, ennen kuin ne on päästy tarkastamaan, ei oikein voi tehdä mitään muuta. Hermo meni sitten Huimaankin alta aikayksikön, ja lähdettiin kentän toiseen päähän tekemään omiamme.

Huima teki ruutua ja ruudun loppua, luoksetuloa palasissa ja seuraamista. Leikittiin paljon, ja kyllähän se Huima alkoi ihan kivasti toimia loppujen lopuksi.

Tomera haettiin myös vielä kokeilemaan josko homma maistuisi. Ei se ehkä ihan kaikkein innokkaimmillaan ollut, mutta senkin kanssa saatiin tehtyä vähän sivulletuloja, kaukokäskyjä, luoksetuloa ja seuraamista. Vähän se otti välillä häiriötä toisen pään koirista ja lähellä pyörivistä harakoista, mutta malttoi nyt jopa maata minuutin verran (vaikka harkka seisoskeli muutaman metrin päässä). Tomerankin kanssa leikittin paljon – taas se jossain välissä katsoi lelua vähän epäluuloisena, mutta taisi sitten huomata että se ei sittenkään pure.

Kyllä vähän masensi ja potutti kotiin ajellessa, mutta toisaalta – saatiinhan me kummankin kanssa jotain treenattuakin. Se on sitten toinen juttu onko järkevää yleensäkään treenata jos toisilla on vatsa kipeänä... Oma treeni kentän toisessa päässä oli varmaan kuitenkin ihan oikea ratkaisu, varsinkin kun itsellä on ikävä tapa alkaa painostamaan jos homma ei onnistu.

************
Huima oli viikonloppuna selvästi rentoutuneemman oloinen kotona, ja suostui jo useampaan otteeseen tulemaan sisäänkin ihan vapaaehtoisesti. Ehkä se auttaa sopeutumista että yleensäkin ollaan siellä kotona.   Viikonloppuna kävi myös mieluisia vieraita, sekin auttanee asiaa.

Tomera sitä vastoin oli viikonloppuna jotenkin tavallista "reagoivampi". Tekeeköhän se sitä juoksua vai mitä, mutta se sätkähtelee milloin mitäkin räsähdystä ja liikettä. Huiman suhteen sitä pitää nyt vahtia myös entistä tarkemmin, ja Huimakin on näemmä sille nyt paljon tiukempana ja muriseekin välillä jos oikein ottaa pattiin.