Lauantaina käytiin Huiman kanssa taas agilitaamassa Porvoossa Anne Saviojan radalla. Maneesi oli kivan valoisa ja siisti, mutta pohja oli aika pehmeä ja epätasainen juostava varsinkin ekalla radalla. Kun rataantutustumisaikaa oli kymmenen minuuttia (josta en edes ihan koko aikaa käyttänyt), ja Huima eka koira, taisi ohjuri olla jo lähdössä vähän väsynyt. Liekö siitä johtunut että Huima tuntui jotenkin raskaalta ohjattavalta. Kun varmistelin A:n alastuloa, en muistanut käskytää seuraavaa hyppyä ajoissa, ja Huima jäi kyselemään suuntaa. Ohi mentiin, ja väärästä suunnasta takaisinpäin.

Loppurata meni kunnialla muuten, paitsi että taas lähdettiin kepeille väärästä välistä. Olin Huimaan kumminkin ihan tyytyväinen, se pani parastaan vaikka ohjaaja sössikin. Myös keinu oli tällä kertaa kummallakin radalla oikein hieno ja siisti!

Toka rata näytti hirmu vaikealta, ja teki jo mieli paeta paikalta. Jo lähtö oli kinkkinen kun piti hypätä kaksi vierekkäistä hyppyä ja kaartaa siitä tiukasti kepeille. Toinen pahempi paikka oli kun A:lta piti hypätä aita vinosti takaakiertäen. Tuomari sanoi puhuttelussa että rata vaatii radanlukutaitoa, ja että hän kertoo luokan jälkeen miten se olisi pitänyt tehdä. Ei tehty kuten tuomari oli kaavaillut (eikä tainnut tehdä juuri kukaan muukaan), mutta tehtiinpä hieno nollarata!

Hui piti lähdössä ekaa kertaa kisoissa jättää odottamaan, ja vielä ihan katsomon alle. Vähän sitä oli hankala saada jäämään kaiteen alle, kun ihmiset roikkuivat yläpuolella, mutta jäihän se siihen ja lähti vielä tekemään rataakin. Tällä radalla ohjaus oli sujuvampaa ja vauhtia juuri sopivasti – ei liikaa ettei möhlitty, mutta tarpeeksi nollaan ja neljänteen sijaan. Nelisen sekuntia päästiin ihanneajan alle, eli ei hullummin kisan ikänestorilta.

Huima kiskoi maneesille vielä ihan innoissaan kun lähdettiin hipsimään sinne kolmatta kertaa palkintojenjakoa varten. Paikalla olleitten porokoirallisten silminnäkijöiden mukaan Huiman meno oli radallakin ollut iloista ja hypyt hienoja – mitäpä sitä sitten enää muuta voisi toivoa!

******
Tomppa pääsi osalliseksi kisoista paitsi Huiman voittaman lelun uutena omistajana, myös tokoilemalla vähän radanrakennuksen aikana. Tomppa seurasi pikkuisen, teki kontaktijuttuja, ja hyppäsi pari kertaa lämppäri-aidankin.   Kovin kiltisti se noissa tapahtumissa käyttäytyy, eikä erityisesti hingu muiden koirien luo – toisin kuin mummunsa, joka aina bongaa kaikkien koirien joukosta omat suosikkinsa, joihin pitäisi ehdottomasti päästä tutustumaan. Tällä kertaa tollerit olivat mummun mielestä super-ihania, samoin kuin karjakoiranarttu, johon se iski silmänsä jo edellisissä kisoissa. Vähän höppänä mummeli.