Tänä aamuna kun heräsin, Tomera nukkui muina koirina vieressäni sängyssä.   Täytyy kyllä sanoa, että oma vika kun näin pääsi käymään – viikonloppuna kävi nimittäin pieni sekaannus koirissa...  Heräsin sunnuntai-aamuna siihen että Huima tassutteli makuuhuoneessa, ja vähän ajan päästä tassutus siirtyi ovensuuhun. Pyysin unenpöpperössä hiippailijan sitten sisäpuolelle ja sängyn reunalle vähän rapsuteltavaksi. Kehuin kun koira tuli rapsuteltavaksi, ja siinä samassa huomasin että silittelen oudon kapoista kalloa. Tomerahan se siinä, ja ihan kutsuttuna vieraana.

Siitä lähtien Tomera on sitten yrittänyt joka välissä tulla makuuhuoneeseen, ja oma-aloitteisesti käynyt välillä myös pomppimassa sängyssä ja ihastelemassa takapihan maisemia sängystä käsin. Saavutetuista eduista näemmä pidetään tiukasti kiinni. Pitääköhän mun oikeasti kohta antaa periksi ja päästää kumpikin koira sänkyyn..?

Tänä aamuna Tomera myös livisti kesken merkkiharjoituksen käpytikan perässä metsän puolelle (viikonloppuna se teki vähän isomman peuranjäljestysoperaation ). Se juoksi pienen matkaa tikan perässä, pysähtyi seisomaan ja jäi selvästi miettimään että arvaiskohan mennä vielä vähän pidemmälle. Ja meni se. Huiman kanssa lähdettiin jo tarhaa kohti, ja hetikohta Tomera vilisti kauheaa vauhtia perässä – ja suoraan mielistelemään Huimaa ja nuolemaan sen suupieliä! Jos vaikka mielistelyt kohdistuivat Huiman suupieliin kun omani olivat vähän turhan korkealla.

*********
Eiliset agilitytreenit olivat Tompan suhteen varsinainen suksee. Ei se nyt kummoisia tehnyt, mutta sen mitä se teki, se teki aika rennosti – tai rennosti niin kauan kun omat sukkahousut ei olleet kierteellä. Kohtapa ollaankin jo lähtöpisteessä sen kanssa, jipii!

Aloitettiin maksipöydän päälle laitetulla puomilla, ja heti oli vähän erimielisyyksiä siitä että mennäänkö sinne vai ei, mutta ei Tomppaa sinänsä näyttänyt pelottavan. Sitten mentiin aalle, jota Tomera juoksi miltei heti kuin vettä vaan. Tästä rohkaistuneena kasattiin ihan oikea puomi, ja ei kun Tomera kiipeämään. Tomppa oli aika innoissaan, ja muutaman kerran karkasikin puomille juoksentelemaan sitä edes takaisin. Kunnes se muisti, että hitsit, täähän olikin tää pelottava. Ja sitten ei enää kirveelläkään puomille, kaikki yritykset saivat sen vain päättäväisemmin pysyttelemään kauempana.

Välissä tehtiin putki ja pussi, ja muutenkin Tompalla oli paljon leikkitaukoja. Leluja oli kunnon arsenaali mukana – sillä periaatteella valittuja, että niitä ei tarvinnut vetää Tomeran kanssa, se perjantainen sattumiskohtaus kun taas vähän vaikutti sen vetohaluihin. Onneksi se ei ihan kokonaan tällä kertaa vetoleikkejä lopettanut, mutta selvästi varovaisemmaksi se taas tuli. Uudet hienot turkishiiret olivat Tomerasta super-ihania, ja lisäksi se sai juosta tennarin perässä ja retuuttaa karvapalloa. Ja kyllä se nauttikin!

Putken ja pussin päälle piti ottaa vielä A, mutta heti kun Tomeraa piti alkaa pyytämään/houkuttelemaan luokse, se muuttui selvästi epäluuloiseksi. Luottamus taisi kärsiä aika pahasti niissä treeneissä joissa sitä koitettiin väkisin viedä kontakteille.  Mitenköhän kummassa Tomeran saa tekemään mitään jos sitä ei saa ensin jollain konstilla haltuun?

Tomera siis kieltäytyi tekemästä aata yhteistyönä, mutta kohta se jo karkasi sinne. Voi elämä. Treenien lopuksi Tomsku pääsi vielä kaahaamaan Kallen kanssa ympäri hallia, aika lujaa pistelivät menemään . Tämän treenin saldona oli ehkä 90 % hurjan kivaa, ja 10 % lievää ahdistusta. Hyvä hyvä!

**********
Tompalla oli kovasti töitä kaikkien kontaktijuttujen kanssa, mutta Huimallapa se vasta rankka ilta olikin! Ei tullut laskettua, mutta varmaankin se teki reilusti yli 50 toistoa keppejä vaihtelevilla tyyleillä.  Intoa riitti niin kauan kuin namia riitti, ja kun namit loppuivat, tehtiin loput pallon voimalla. Uskomaton mummeli, ja vaikea kuvitella että Huimalla on ollut joskus vaikeuksia toistokestävyydessä! Vaan mitäpä ei nälkiintynyt porokoira-raasu ruokansa eteen tekisi! Hommaa helpotti pätevä nami-automaatti keppien takana, kiitos jälleen kerran!

Välillä tehtiin muutaman esteen sarja muuta juttua (jossa Huima sai maininnan hienosta kropankäytöstä ), mutta oikeastaan koko parituntinen treeni meni Huiman osalta keppihommissa.  Nyt päädyttiin siihen, että parasta on että kepit ovat pystyssä, palkka tulee keppien perästä jostain muualta kuin ohjaajalta, vauhtia vähän pois, ja suotavaa olisi että ohjaaja pyrkisi pysyttelemään koiran takana ja olemaan mahdollisimman rauhallinen.

Tosi mielenkiintoiset ja hyvät treenit oli taas, ja tässäpä näkee varsin hyvin miten hankalaa koiraa on opettaa pois noin vahvasti väärin opitusta  (ja josta sitä on vielä paljon palkattu). Saas nähdä, oppiiko vanha koira vielä uuden tempun, vai miten meidän käy.