Pariin viikkoon ei olla Tompan kanssa tehty kotona mitään, eikä varsinkaan mitään agilityyn vivahtavaa. Eilen kokeilin miten se innostuu agilitysta kotipihalla, ja olihan se aikalailla rennompi ja innokkaampi kuin hallitreeneissä. Vinokeppisarja (edelleen 7) meni suit sait jo ekalla yrittämällä, muutama toisto tehtiin kaikkiaan. Tokohypyllä kahdeksikkoa ja kepit, tai kepit ja kahdeksikko – ei ongelmia. Lopuksi tehtiin vielä hypyllä takaakiertoharjoitusta muutaman hypyn verran, aika reilusti ohjasin kädellä, mutta hyvin Tomppa tajusi mitä haen.

Pitäisi saada kaivetuksi esiin rengas ja leluputki, josko Tompan saisi kotitreeneillä yli noista halli-ahdistuksista.

******

Olkkaritreeninä tehtiin myös lelu-avitteisia nopeita maahanmenoja. Ei siitä leikkimisestä vaan oikein tahdo tulla mitään, kun Tomppa raatelee hampain ja kynsin multa ranteet auki.   En raaski sitä komentaa kun sillä on ollut niitä kipukohtauksia leikkiessä, mutta jospa vaikka meneillään oleva Mujunen toisi asiaan jotain avitusta..? Sen verran ainakin jo olin ymmärtävinäni, että Tompan tapa tarttua leluun voimakkaasti tassuillaan ilmentäisi suurta puolustusviettiä.