Tomsku pääsi ekaa kertaa perjantai-ageihin Keravalle. Aika kauan mietin että uskallanko sen kanssa mennä kun siellä on muita koiria aina suoritusvuorossa olevan lähellä, eivätkä kaikki (muutkaan) ole aina ihan hallinnassa. Vaan hyvin meni, ainoastaan kerran Tomppa kävi tökkäämässä Simoa kuonoon kun Simo sattui olemaan ihan hypättävän aidan takana.

Treenit menivät vähän niin kuin etukäteen arvelinkin, eli Tomera ei ollut yhtään niin stressaantunut vieraassa hallissa kuin omassa treenihallissa. Kyllähän se väsynyt oli kolmannen harjoituksen jälkeen ja keskittymiskyky alkoi entisestään hiipua, mutta mitään semmoista paineistumista ei ollut nähtävissä kuin omalla hallilla monesti. Vaan eipä sitä nyt painostettukaan mihinkään, ja Keravalla saa itse päättää missä vaiheessa on tehty tarpeeksi. Kun minikoiria oli kaksi, ja loput neljä makseja, niin me jäätiin Tompan kanssa miniryhmään ja hypeltiin miniaidoilla. Mitä helpompaa, sen parempi meille.

Ensimmäinen harjoitus oli ainoa rataharjoitus, ja niin vaikea, että voi olla että Huimankin kanssa olisi ollut vaikeuksia joissain paikoissa. Tompan kanssa tehtiin muutaman esteen pätkissä, tai niin että palkkasin sitä namilla lennosta. Ihan kivasti meni, pakkovalssi ja persjättö putkella sujuivat kummatkin hyvin, ja aan kanssakaan ei ollut mitään ongelmia - ei edes kontaktin suhteen.  Välipalkat namilla, loppupalkka Haisulla. Radalla sattui meidän onneksi olemaan vain Tomeralle helppoja esteitä, eli aitoja, putki ja aa.

Toisena harjoituksena oli eteenmenoa, ja tiesin  jo etukäteen että sen Tomppa osaa, ja siksi otettiin sen kanssa heti ekalla kerralla kaikki kolme aitaa. Ohjaaja seisoi aitojen takana palkkaamassa lelulla, ja itse ei tarvinnut kuin antaa Tompalle lähtökäsky. Toisella kerralla tehtiin niin, että lelu oli piilossa, mutta ihan yhtä hyvin Tomsku silti irtosi.

Kolmas harjoitus piti olla neliöaidoilla ensin välistävetoja, ja sitten takaakiertoja, mutta jätettiin pelkkiin välistävetoihin kun Tomppaa näytti jo vähän kiinnostavan muut jutut. Ensin koitettiin namipalkalla, mutta ei Tomppa oikein syttynyt, ja sitten lelulla useampi aita kerrallaan lelun kanssa.  Kun päästiin rytmiin, homma sujui ihan hienosti.

Varsin onnistunut treenikerta siis, ja Tomppa käyttäytyi hallissa eri hienosti! Huima-ressu vaan steppasi auton takaluukussa siihen malliin, että ihan sääliksi kävi toista kun ei päässyt treeneihin.

********
Kotimatkalla poikettiin nauttimaan katuvaloista Kellokoskelle, ja kun viime viikolla pähkäiltiin että mikä juttu olisi semmoinen mikä Tomeraa pelottaisi (keinun ja puomin lisäksi), niin nyt se löytyi! Keravanjoen padosta laskettiin vettä ohi hirveällä voimalla, ja kun käveltiin patoa pitkin yli, Tomppa veti hännän koipien väliin ja meni mahdollisimman kauas kaiteesta. Huiman sen sijaan oli pakko päästä kurkistelemaan kaiteen välistä että mikä siellä kohisee.   Ei Tompallekaan kauhut päälle jääneet, puoli metriä sillan jälkeen sillä oli häntä taas Tomerasti pystyssä.