Tänä aamuna mittari näytti -19°, ja piti vähän miettiä että minne koiria sijoittelisi. Tomppa menee aina mielellään tarhaan eikä näytä ikinä palelevaiselle, joten se sai jäädä ulos, ja kylmänarka ja mukavuudenhaluinen Huima jäi sisään. Huima-raukka luuli varmaan pissareissulla joutuvansa päiväksi ulos, joten se ihan tanssahteli riemusta kun huomasikin pääsevänsä takaisin sisään lämpimään ja pehmeälle sohvalle.

Aamutoimissa pitäisi jotenkin saada hiukan ryhdistäydyttyä, kun huomasin että joulun jälkeen ei olla käyty kertaakaan aamulenkillä    Koiratkin ovat niin tottuneet siihen jo että hoitavat asiansa pihan perällä vuorotellen pikaisesti ja kipittävät takaisin sisään. Edes Tomera ei ole kertaakaan jäänyt haaveilemaan ulos tai lähtenyt jänön jäljille - tosin olen kyllä  vauhdittanut niiden sisääntuloa namitarjoilulla.

Harrastusrintamalla ei mitään uutta. Alkaa jo potuttaa tämä hartaasti odotettu kunnon talvi, josta tuli jo vähän liiankin kunnollinen.   Onneksi huomenna päästään taas Huimiksen kanssa lämpimään agihalliin.