Käytiin Huiman kanssa poimimassa taas kaksi hyllyä Hyvinkään kisoista (onneksi ei tarvinnut kurjassa kelissä tuon pidemmältä lähteä niitä hakemaan).  Kisapäivä oli vähän kehno kun nitkautin selkäni edellisenä päivänä, ja vielä aamulla mietin että lähdenkö juoksemaan sen kanssa vaiko enkö lähde. Ja sitten tietenkin normaalin jännityksen lisäksi ahdisti että jos selkä meneekin taas kunnolla epäkuntoon.

Huimahan nokkelana tyttönä tietenkin huomasi että aika ankeaa on, ja oli epävarman oloinen kun lähdettiin ekalle radalle. Virittelytkin jäivät virittelemättä kun auto oli niin kaukana että piti juosta lähestulkoon suoraan radalle. Aika alussa oli keinu jolle tultiin hidasta vauhtia, ja siihen tyssäsi meidän matka. Huima jäi seisomaan puoliväliin, ja hyppäsi sitten alas. Toisella yrittämällä sain sen keinusta läpi (mikä oli ihan uskomatonta), mutta hyllyhän siitä tuli. Koiria oli niin paljon, että hylyn tullessa piti juosta suorinta tietä maaliin, tylsää. Huima oli kuitenkin maalilinjalla ihan riemuissaan kun tiesi saavansa Cesarit nassuun.   Jälkeenpäin huomasin vielä senkin, että olin antanut sille keinulla käskyn "kiipee", vaikka keinu on aina tähän saakka ollut "keinu". Liekö sillä ollut vaikutusta? Radan jälkeen käytiin sitten paikkaamassa se keinu lämmittelyradalla, ja sujuihan se.

Tuo eka rata oli muuten sen verran hankala, että yhtään nollaa ei tullut. Kaikki kolme palkinnoille päässyttä oli vitosia, ja hyllyjä tuli myös tosi monta. Harmi kun ei päästy jatkamaan rataa loppuun, olisi ollut tosi kiva nähdä miten oltaisiin siitä selvitty.

Toiselle radalle kasailin itseäni, eikä enää niin kovin jännittänytkään, joten se meni huomattavasti paremmin. Rata oli todella kiva, eikä siinä ollut mitään muuta vaikeaa kuin kovaksi kohoava vauhti. Muutama vaikeampi kohta (ja se keinu) mentiin hienosti, ja sitten taas radan helpoimmassa kohdassa aidasta ohi. Ja kun mennään Huiman kanssa jostain ohi, niin tullaan myös väärästä suunnasta takaisin. Kun oltiin jo loppusuoraa edeltävässä mutkassa, niin jatkettiin sitten vaan muina naisina loppu rata maaliin. Pakkohan tuohon oli olla tyytyväinen, yhtä pikku fibaa   lukuunottamatta nappi rata. Ja Huima puhkui hyvää tuulta ja omahyväisyyttä maalissa – se kun ei onneksi tiedä että pieleen meni.

Ei kai tässä muu auta kuin uutta matoa koukkuun vaan. Jospa kartturin hermotkin jossain vaiheessa vähän turtuisivat? Ja peukut pysyyn, että Tomerasta ei ikinä tule ihan yhtä ohjaajapehmeää...

*****
Selkäkin onneksi kesti yhtenä kappaleena, ja kun Huimakin oli loppujen lopuksi tokalla radalla oikein innokas, niin olisihan tuo voinut surkeampikin reissu olla. Lisäksi Tompasta tulee tätä vauhtia varsinainen kisakonkari ennen yhtäkään kisaa – hallissa oli taas niin väljää että otin sen pariin otteeseen sinne tokoilemaan. Tehtiin vähän askelsiirtymiä, seuraamista ja kaukokäskyjä, ja Tomppa keskittyi ihan loistavasti hälinästä huolimatta. Väsyyköhän se hommia tehdessään niin kovasti siksi kun se keskittyy niin täysillä?

*****
Illasta Tomera olikin sitten ihan tsippi, käytiin vielä Ledin kanssa tunnin lenkillä ja kahviteltiin päälle, ja  sen jälkeen Tomppa keskittyi loppupäivän vaan nukkumiseen. Huima pääsi vielä lenkin jälkeen puoleksitoista tunniksi vahtimaan lumitöiden edistymistä ja etsimään froliceja hangesta.