Pitkästä pitkästä aikaa käytiin vähän tokoilemassa oman olkkarin tai pihan ulkopuolella Konepajalla. Olin jo pakannut auton talliin ja valmistautumassa löhöilemään sohvalla koko illan, mutta onneksi tuli kuin tulikin lähdettyä treenaamaan. Pakkasta oli kymmenisen astetta, ja tuon kylmemmässä ei kyllä enää paljon huvita tokoilla, hrrr!

Sählä-Huima aloitti, ja kelistä johtuen ajattelin ottaa sille vain ruudun, jossa se saisi purkaa enimmät höyryt, ja sitten päälle Peen räpelöimillä kapuloilla tunnarin. Ruudun vieressä oli vähän lumipalleroita, ja arvasinkin aika hyvin mitä sitten tapahtuu... Huima loikki pukkihypyillä suoraan ruudun vieressä olevalle paakulle, mietti vähän aikaa, ja siirtyi sitten ihan ruudun rajalle. Siitä puolihuolimaton käskytys maahan ja ihme kyllä pysyikin maassa niin kauan että kutsu kuului. Tehtiin vielä toinen kerta päälle, ja taas Hui juoksi ensin sinne samalle paakulle, mutta nyt siirtyi siitä ihan saman tien ruutuun. Ei voi Huimaa syyttää, kun tuo johtuu ihan tasan varmasti siitä, että olen liian kauan lähettänyt sitä ruudussa olevalle palkkapurkille/lelulle. Huima osaa mennä kyllä puhtaaseenkin ruutuun, kunhan ympärillä ei ole mitään mikä muistuttaisi etäisestikään palkkaa...

Sitten sitä tunnaria. Huima oli ihan väärässä vireessä, enkä kyllä saa sen vireitä säädeltyä oikein millään. Paikallamakuussa meillä toimii rauhoittelusana, mutta en taida arvata käyttää samaa sanaa tuommoisessa yleisessä rauhoittumisessa, missä kumminkin pitää tehdä jotain..?  Ekalla kerralla tehtiin ohjattuna, ja Huima päräytti keskelle kapuloita sorkkien kaikkia ja valiten väärän. Toisella kerralla laitoin nameja kapuloiden eteen, ja se avasikin Huiman nenän niin että oikeakin löytyi, mutta se sitten palautettiin hirveällä jauhannalla. Ennen kuin kapulat saatiin pois ja Huima kiinni, se ehti vielä pari-kolme kertaa sähläämään kapuloille.  Ei sillä kyllä oikein tuo hermopuoli pidä kun pitää sählätä ja sohlata, mutta toisaalta Huima on aika lutuinen tuommoisena, vaikka ei kauheasti tokossa juhlitakaan.

Taikan jälkeen Tomera aloitti myös ruudulla, jonne olin vienyt sille palkkapurkin etukäteen (ja tästä nyt Tompankin kanssa hätäiseen eroon, vaikka se vähän fiksumpi eläin onkin). Missä ruutu -vihjeellä se paikansi ruudun, ja juoksi rivakasti keskeltä sisään. Toisella kerralla lähetin sen suoraan ruutuun ja käskystä seisomaan; vauhti oli hyvä, ja pysähdys napakka!

Sitten tehtiin luoksetulo. Eka jättö meni pieleen kun Tomera katseli juuri ohikulkevaa ihmistä, ja jätin sen vaan vaikka huomasin että ei ollut kuulolla. Tokalla jätöllä jäi nätisti, tuli reippaasti ja suoraan eteen. Jee! Nyt ei tarvittu käsiapua, ja palkka tippui suusta suoraan sen kitaan. Edestä sivulle tuloa ei harjoiteltu edes erikseen, vaikka syytä kyllä olisi. Muutenhan tuo alkaisi ollakin jo valmis liike.

Sitten ihan vähän seuraamista, ja onneksi oli mukana Pee, joka muistutteli mieleen miten olen sitä Tompan kanssa treenaillut. Ensin koitin palkata lelulla –> takapää viiraa kun lelua on vaikea pitää missään järkevässä paikassa. Sitten pari lyhyttä imuttamalla, sitten niin että namikäsi nousi ylemmäs, ja lopuksi palkka suusta. Tässä on nyt työnsarkaa, vaikka touhu kyllä parani kovasti loppua kohden, eikä nyt ollut semmoista epävarmuutta onneksi näkyvissä mitä on ollut kotona viimeksi treenatessa. Oma asento on vaan kerrassaan vänkkyrä, mutta taitaa olla mission impossible saada sitä korjatuksi.

Lopuksi Tompallekin tunnari kuudella ympyrän muodossa olevalla kapulalla. Oma oli Huiman jäljiltä, ja voimakkaasti haisuuntunut muutenkin. Vieraista kapuloistakin suurin osa taisi olla Huiman klähmimiä, ja Peen hajuisia (vai tuoksuisia?). Koitetaan kumminkin olla tekemättä tästä mitään salatiedettä (vaikka mieli tekisi...), koiran nenällä pitää pystyä erottelemaan. Ja hyvin pystyikin!  Tomppa malttoi odottaa aloillaan vähän paremmin kuin mummunsa, vaikka käännyin sillekin vähäksi aikaa selin. Lähti kapuloille reippaasti mutta rauhallisesti, haisteli kaikki kapulat rauhassa läpi, ja poimi varmasti omansa. Kehuin kun oli edennyt kapula suussa metrin verran ja nappasin kapulan vauhdista. On se aika fiksu tyttö, ja hiukan paremmalla itsehillinnällä varustettu kuin höhlä-mummunsa.

Lopuksi Tomera sai vielä pelata vähän pallolla, ja se olikin kivaa kun pallosta ei saanut liukkaalla alustalla otetta, vaan se pakeni koko ajan edellä. Ja tietenkin juuri siinä vaiheessa paikalle pelmahti koiranulkoiluttajia, jotka joutuivat odottelemaan kun pallo meni edellä, Tomppa perässä, ja minä hännän huippuna pyydystämässä Tomeraa ja palloa.

Huima pääsi myös vielä nopsaan tekemään muutaman kiljahduksilla säestetyn askelsiirymän, ja pelaamaan pienen pallopelin.

Olipas kivat ja onnistuneet treenit (paitsi ehkä Huiman osalta )! Tomera alkaa osata aika monta yksittäistä  juttua ja palasta, enää pitäisi saada ne kasatuksi yhteen. Ja jostain pitäisi kehittää lisää kestävyyttä ja jaksamista palkatta – siinäpä meillä onkin hommaa!