Ryhdistäytymisyritys sai aikaan ainakin sen, että muistuteltiin puolen vuoden tauon jälkeen mieliin tunnaria. Kolme hajutonta kapulaa ja yksi rasvalla kuorrutettu – nameina kun sattui olemaan oikein kunnon ihraklönttejä joista käsiin oli jäänyt reilu kerros öklöä töhnää. Ihan hyvä näin ekalla kerralla tehdä kapuloiden suhteen selvä ero, jos sitten jatkossa haisutellaan vähän vähemmän. Ja seuraava kyläilijä saisi kopeloida hajuttomat kapulat myös.

Huima aloitti vähän turhan korkeassa vireessä ja Huimamaiseen tyyliin räpelöi muitakin kapuloita kuin omaansa. Omansa se sentään toi eikä yrittänytkään lähteä kuskaamaan vääriä minnekään.

Tomppa sai tehdä saman homman sillä samalla Huiman kuolaamalla ihrakapulalla. Malttoi odottaa hienosti lupaa, haisteli kaikki kapulat läpi ja toi muihin koskematta omansa. Fiksu typykkä!   Ote kapulasta oli huono, se riiputti sitä toisesta päästä, mutta eipä ainakaan purrut. Ja pääasia nyt oli kuitenkin tuo erottelu, nouto tehdään sitten (toivottavasti) erikseen.

Huima pääsi lumityöhommiin ja Tomera sai vielä vähän tehdä jääviä. Ihrakimpaleet olivat sen mielestä superhyviä, ja se teki oikein innokkaasti ja onnistumisprosenttikin taisi huidella seisomisessa 90 prosentissa ja maahanmenossa 60 prosentissa... Ja tokihan Tomeraa sotki kun tehtiin niitä peräkkäin, mutta kun ei malttanut olla tekemättäkään.   Lisäksi tehtiin kerran luoksetulon pysäytys (ilman luoksetuloa), oli pelkällä suullisella käskyllä huippuhyvä.