Keskiviikkona käytiin muistin virkistämiseksi takametsässä juoksuttelemassa koiria. Tällä kertaa lyhyemmällä matkalla, eli polunhaarasta mäkeä ylös, ja mutkan taakse näkymättömiin. Oliskohan ollut jotakuinkin sadan metrin pätkä. Kumpikin typykkä juoksi hienosti ja lujaa, ei ongelmia kummallakaan. Paitsi että Tomeran vienti oman emännän luota poispäin vaatii vähän namitusta.

Muuten ollaan vietetty taas hiljaiseloa treenien suhteen, tehty vaan lumitöitä () ja paarustettu Kapilammennummea edestakaisin. Mitenhän me pärjätään sitten kun lumet lähtevät (tai tulee hankikanto), kun koiria ei enää uskalla pitää irti?

Tomeralla alkaa olla menossa valeraskauden pesimisvaihe. Lenkillä se tutkii jokaisen kolon, mutta onneksi ei ole vielä löytynyt mieleistä. Kotonakin se hiippaa heti vinkulelunsa kanssa sänkyyn kun silmä välttää. Ei se sitä lelua osaa yhtään paapoa, mutta sänkyyn se pitää sentään saada. Ensimmäisen kerran huomasin Tompan valeraskauden vinkumisesta, se kun ei muuten koskaan piippaa. Eikä se nytkään kyllä sitä perinteistä porokoirapiippausta harrasta, vaan enemmänkin se kuulostaa kiimaiselle kissalle.

Saas nähdä miten meidän käy tänään agilitytreeneissä – voihan olla että se ei viimeksi halunnutkaan valeraskautettuna hypätä?!