Sunnuntaina käytiin ottamassa tuoreesta isästä Ledistä muutama kuva. Taitava sommittelu sai aikaa miehekkäät Hercule Poirot -viikset:



Ledi ja musta Mini-Me:



Tomera ei päässyt kuvausreissulle mukaan, mutta sai vähän mielistellä Lediä kotipihalla. Kaikki temput näytettiin että Ledi edes vähän tykkäisi :



Huoh, ei se vaan oikein vastaa tunteisiin. Teinin elämä on välillä niin kovin vaikeaa :



*****
Maanantaina käytiin viimeistä kertaa järven jäällä tälle keväälle. Olisi pitänyt kyllä arvata että miten siinä näillä lämpötilan vaihteluilla käy... Oltiin juuri käännytty läheltä vastarantaa takaisinpäin, kun sieltä kuului niin kova pamaus, että hetki piti miettiä että miksi meitä ammutaan tykillä. Huima sai tietty oitis slaagin – vaikka se ei ääniä muuten pelkää, pelkkä risauskin jäällä saa sen tolaltaan. Onneksi oltiin jo nenä kohti omaa rantaa, ties mistä sitä muuten olisi saanut lähteä hakemaan.

Huima syöksyi siis järven poikki suoraan rantaan, mutta Tomera tietenkin tomerana aikoi ensin lähteä äänen suuntaan katsomaan että mikä siellä oikein paukkuu. Onneksi sain sen juuri ja juuri kiinni, kun seuraavaksi se olisi sitten halunnut lähteä Huiman perään. Keskellä selkää rytisi sitten vielä ihan kunnolla aivan meidän vieressä kummallakin puolella, ja vaikka tiesin että jää kyllä varmaan kestää, meinasi iskeä paniikki itsellekin. Näin jo meidät seilaamassa jäälautalla pimenevällä Ridasjärvellä...

Päästiin onneksi kävellen rantaan, ja Huima löytyi sieltä tyytyväisenä istuskelemasta kun oli saanut tukevaa maata tassujensa alle.

****
Tomera tihkuu edelleen maitoa, mutta siitä on tullut taas vaihteeksi paljon leikkisämpi.  Huima on välillä hätää kärsimässä kun Tomera koittaa pakottaa sen leikkimään, mutta paljon se leikkii itsekseenkin. Lenkillä kepit on niin tärkeitä, että ei oikein ehdi edes bongailla pupunjälkiä.