Kenttä oli onneksi varjoinen, mutta aika kuuma ilma oli silti treenailla. Varsinkin kun Huima ei pahemmin helteessä jaksa pinkoa. Otettiinkin sen kanssa vain yhden kerran rata läpi, eikä mitään muuta. Ratana oli vuodenvaihteen Koiraurhiksen episrata, jossa oli muutama tosi kummallinen kohta. Itse unohdin ratsastuksesta uupuneena taas radan – putki mentiin väärästä päästä ja lisäksi otettiin mukaan yksi ylimääräinen este...
 
Huima paineli ihan reippaasti menemään lämpötilaan nähden, ja olipa ylimääräistä energiaa jekkuiluunkin, kun yksi ratasuora piti juosta keppi suussa. Keinun jälkeen se katsoi parhaimmaksi luopua aarteestaan. Alkaakohan se olla jo niin vanha että nuortuu?
 
***
 
Tompan kanssa käytiin päälle vähän tokoilemassa Jokelassa, mutta ei Tomppaa oikein hotsittanut. Varsinkin seuraaminen on ihan olematonta taas vaihteeksi, ja luulen kyllä että jotenkin nuo sen haluttomat kaudet liittyvät hormoneihin. Kun ei olla pitkään aikaan tehty luoksetulon pysäytyksiä, en enää muistanut että onko niihin ollut käsimerkki vai suullinen, ja kun tehtiin käsimerkillä, niin muistinkin että suullinen käskyhän siihen on ollut. Nyt täytyykin vaan miettiä että kumpaa jatkossa käytetään, käsimerkki oli nimittäin älyttömän tehokas!
 
Illalla Tompalla oli niin hyvä mieli, että kun istuin koneella koiranpedin vieressä, se köllähti siihen Huiman viereen pesemään Huiman korvia. Aika harvoin ne samassa punkassa makoilevat.
 
***
Keppipäivitys: Nyt menee 10 keppiä jo aika hienosti. Välillä vauhti on vähän hidas ja joskus jää ekat tai vikat pujottelematta, mutta selvää edistystä taas! Jostain vaan pitäsi hankkia kaksi keppiä lisää että päästäisiin harjoittelemaan koko sarjaakin. Ykkönen ja kakkonen menee nyt melkein yhtä hyvin, ainakin helposta kulmasta lähettäessä. Pallopalkka on aika pop, sen kanssa taitaa tulla vauhtiakin vähän lisää.