Taas huristeltiin Huiman kanssa agilitykisoihin. Ihanan pienet kisat, vähän koiria ja helppo ja lyhyt rata. Kun tulostasokin oli huono, niin olisi saattanut olla mahiksiakin vaikka mihin. Ja olipa yllätys että tuomari Risse Koponen osoittautukin mieheksi. 
 
Huima oli lämmitellessä ja odotellessa varsin hyväntuulinen ja rento, mutta taisin viedä sen lähtöön vähän ylimalkaisesti ja unohtaen että startit on Huimalle vaikeita. Lisäksi tuli vähän paineita kun erillistä lähtölupaa ei annettu ollenkaan vaan omin luvin lähdettiin, ja muka sitten tuli kiire... Ensi kerralla pitää muistaa ehkä jopa vähän viritellä Huimaa, eikä ainakaa toppuutella sitä niin kuin nyt tein. 
 
Ekat viisi estettä mentiin kuin hidastetussa filmissä, ja melkein jo otin Huiman pois radalta. Keppien jälkeen alkoi sitten kulkea, ja vauhti oli jotakuinkin sitä meidän normaalia – ellei vähän rivakampaakin. Hypyt olivat alhaalla, eikä mitään kummallisia kiemuroita tarvinnut tehdä, mutta alkusählingistä johtuen meidän etenemä oli hurjat 2,74.   Keinukin meni hienosti, eikä mitään läheltäpiti-paikkojakaan tullut. Sijoitus neljäs aikavirheellä 6 ja jotain... Ja ihanneaikaan oltaisiin päästy niinkin hitaalla kuin 3,12-etenemällä!
 
Toka rata oli aika liki peilikuva ekasta radasta, hiukan vaikeampi näin päin. Luokkanousijat jäivät pois, joten kilpailijoita taisi olla vain 11. Minuutti ennen meidän vuoroa tuli hirveä ukkoskuuro, ja Huima näytti korvat luimussa ja häntä alhaalla ihan sille että oikea paikka olisi sohvalla eikä rankkasateessa. Kun puomi ja aakin olisivat luultavasti olleet enemmänkin vesiliukumäkiä, niin tehtiin nopea päätös ja jätettiin startti väliin. Ei tarvinnut Huimaa autoon hoputtaa...
 
Tokan startin voitto meni vitosella, ja kolmanneksi pääsi aikavirheellä 25 sekuntia. Ja nyt voikin jossitella että jospa ukkoskuuro olisi odottanut pari minuuttia...  
 
Ei reissu sinänsä yhtään harmittanut, oma moka kun en taas huomioinut Huimaa lähtötohinassa. Lisäksi tuli vähän luottamusta siihen että kyllä me noista kakkosen radoistakin voidaan ihan hyvin selvitä! Ai niin ja taisi vähän vähemmän jännittääkin tällä kertaa! 
 
****
Tomerakin kävi vähän kentän reunalla panikoimassa. Se tuli kentälle reippaana, ja suht reippaasti otti ison (uros!)tanskandogin murinatkin. Kävi haistelemassa sen hajutkin kun lähtivät kauemmas. Vähän tokoiltiin kaukokäskyjä ja sivulletuloa, ja sitten taas ihan yhtäkkiä iski paniikki. Häntä meni koipien väliin ja pyrkimys oli syliin. Muuta ei erikoista ei tilanteessa ollut kuin se dogin murina, ja meidän lähellä tuoleissa roikkuvat pikkupojat. Kumpi lie säikäyttänyt, tai oliko yhteisvaikutusta... mutta voi hyvänen aika sentään sitä! 
 
****
Kisoista kaahattiin suoraan lenkkitreffeille Rudyn kanssa, ja ennen lenkkiä ehdittiin tehdä myös esineruutu. Muistaakseni näin on käynyt joskus ennenkin, mutta taas kävi niin että kun oletin että Tomppa ehtii tehdä asiansa ruutuun mennessä, niin sitten se panttaa (ei taida ehtiä?) ja pitää ruutua vessanaan. Nytkin se juoksi lähetyksestä hienosti takarajalle, löysi esineen ja alkoi kakalle ensin toiseen kulmaan, sitten toiseen, ja lopuksi piti vielä pissatakin siihen välille.   Sitten se jatkoi hommia kuin keskeytystä ei olisi ollutkaan. 
 
Ekaksi Tomppa löysi Rudylta pudonneen hiiren, ja arvasinkin että se on liian kiva lelu tuotavaksi. Sitten kun Tomppa vihdoin tuli, se oli jättänyt hiirulaisen matkalle. Toka lähetyksellä se toi sen sitten melkein heti, ja kolmannella lähetyksellä se löysi toisen samanlaisen hiiren saman tien, eikä ollut enää vaikeuksia tuomisessakaan kun palkaksi sai Huiman kisapalkasta jäänyttä maksalaatikkoa.
 
Huima haki sitten lopuksi vielä yhden lelun ruudusta, sille se on helppo ja kiva homma.