Vihdoin koitti se kauan odotettu ja pelätty Rannikon kurssi-ilta! Huima oli hyvällä päällä, ilma sopivan viileä mutta aurinkoinen. Ohjaajan pääkin oli kohtuullisesti kasassa, vaikka rataantutustumisessa ei siltä vielä ihan tuntunutkaan. Rataa mentiin sitten parhaimmillaan ihan flow-meiningillä. 
 
Odotuksissa oli kommentteja juoksuvauhdista tai siitä että ohjaaja ei tiedä minne on menossa, mutta ihme ja kumma ne jäivät saamatta. Kommentit liittyivät lähes kaikki siihen että ohjaan koiraa esteellä väärään suuntaan, eli esim. kun pitäisi kääntyä hypyllä, mennäänkin pitkälle yli ja tuhlataan aikaa. Olen ollut tähän saakka vähän sitä mieltä, että Huima nyt vaan on kömpelö kääntyjä, mutta näköjään senkin saa kääntymään ihan hyvin kunhan vaan ohjaa oikein! Valssit pitäisi myös tehdä ajoissa, ja ajoissa on näemmä todella ajoissa. Ja kerrankin pystyin aika hyvin korjaamaan ohjausta neuvojen mukaan. 
 
Ennen kuin aloitettiin, puhuttiin siitä että koiraa pitää aina palkata vaikka se menisi väärälle esteelle. Samoin ei kannata alkaa korjailemaan enää siinä vaiheessa kun koira on jo lukinnut esteen, vaan antaa mennä väärin. Näin säilyy motivaatio ja nopeus. Huiman kohdalla ainakin oli  puhe myös siitä, että jos ohjaaja ohjaa "alitempossa", ei koirakaan anna kaikkeaan. Jos ohjaaja menee äärirajoillaan, myös koira antaa parastaan. Varmasti totta! 
 
Sen verran kiemurainen rata oli, että oli tosi hyvä että lähdettiin kurssille Huiman kanssa – meille se oli juuri sopiva. Tomera ei ikipäivänä olisi kestänyt noin kiharaisia juttuja ja hinkkauksia. Rataantutustuminen tehtiin niin, että ensin saatiin kunnolla aikaa miettiä itse ohjausta, ja sitten käytiin rata yhdessä läpi muutaman esteen pätkissä. Tässä vaiheessa omat systeemit menivät sekaisin kun jotkut ratkaisut eivät olleetkaan niin fiksuja, ja pää oli ihan pyörällä kun käytiin vielä lopuksi rata itsenäisesti läpi muutamaan kertaan. Onneksi meidän vuoro oli vasta kolmantena niin ehdin vähän ottaa mallia muista.
 
Huiman kanssa tehtiin rataa niin, että ensin alkua pelkästään muutamaan kertaan (putkelle vienti ja siitä oikeaan suuntaan aidan yli tuotti hankaluuksia), sitten puoliväliin, ja lopuksi pari kertaa koko rata. Loppuun tehtiin vielä kerran alun  putki-aita-aita-aita-aita -systeemi. Kun takut saatiin selvitettyä, mentiin Huiman kanssa rata puhtaasti läpi! Kummasti auttoi kun oli joku joka huusi ohjeita koko ajan, ja itse sai vaan keskittyä siihen että laittaa töppöstä toisen eteen. Mahtavaa! Huima oli juuri sopiva – pysyi käsissä, mutta meni niin lujaa kuin itse pääsin. Irtosikin tarpeen tullen vähän. Ainoa kohta missä Huima selvästi hidasti oli eka putki, se oli vähän epävarma ja mentiinkin pariin kertaan väärästä päästä sisään. 
 
Aidoilla 6 ja 12 piti muistaa kääntää ajoissa – viedä tarpeeksi pitkälle koiranpuolen kädellä, mutta vaihtaa myös ennen aitaa toiselle kädelle. Tämän kun aina hahmottaisi, niin säästyisi käännöksissä rutkasti aikaa! Kutosella muut kiersivät toiselta puolelta, mutta itselle tuntui luontevimmalle jatkaa aidan yli "menosuuntaan". Aidoilla 14 ja 18 tehtiin pakkovalssit, ja lisäksi sitten tavallisia valsseja epälukuinen määrä. Ekalle putkelle mennessä jäin muista poiketen aidan jälkeen samalle puolelle, ja siihen sitten vaan haltuunotto.