Tällä kertaa käytiin juoksutushommissa Hangontien varressa aika kauheassa risukossa. Matkaakin oli sitten hankalasta maastosta johtuen vähemmän. Tomeralle neljä osuutta joista vähän epäloogisesti kolmas C-osuus. Hyvin Tomppa juoksi risuista huolimatta, ja pysyi raiteilla niin kauan kunnes tuli toisen kerran B-pisteeseen. Siinä se tähyili vähän aikaa, ja etsi sitten oikealta ja vasemmalta löytäen viimein. Se ei siis osaa tulla edelleenkään C-pisteelle jäljestämällä. Odotellaan älyn välähdystä, nyt Tomera taitaa ainakin pitää jo ihan luonnollisena sitä että olen kadonnut sen ollessa toisessa päässä.
 
Taikan jälkeen tehtiin Tomeralle vielä A:sta C:lle lähetys, ja tällä kertaa se löysi ceen helposti. Ehkä sille voisi tehdä jatkossa muutaman tuollaisen helpomman, missä se pääsee juoksemaan piilolle suoraa baanaa.
 
*****
Viikonloppuna oli aikaa kummallekin koiralle erikseen. Kosken kuohut olivat laantuneet, ja Tomera kävi lenkillään joessa kahlaamassa. Todistusaineistoksi tuhruja kännyräpsyjä:
 
 
 
Jokirannassa oli aika nättiä:
 
 
 
Huima kävi ihastelemassa tupasvillapilviä: